RETKIAPINA

Paras tapa viettää aurinkoista ja lumista pakkaslauantaina on lähteä leppoisalle päiväretkelle hiihtelemään pitkin kansallispuiston metsiä ja järviä! Kun mukaan nappaa kahvia, eväät ja lettutaikinan, ei reissu voi epäonnistua.

Oli pitkästä aikaa aurinkoinen päivä, joka heti alkuun nosti suorituspaineita. Selkeää suunnitelmaa ei ollut, mutta olimme pakanneet mukaan hyvin eväitä ja hommaan oli varattu koko päivä. Harkitsimme ensin yön yli reissua, mutta kamastressin hiipiessä päätimme typistää reissun vain yhteen päivään. Näin vältytään turhalta hösötykseltä.

Kävimme ensin pyörähtämässä Koskikaran kierroksella ja tutkimme, olisiko metsän kautta päässyt hiihtämään kansallispuiston toiseen osaan. Ei päässyt. Lumet oli vähissä. Käännyimme sukset kainalossa takaisin ja ajoimme Selänpohjan parkkipaikalle.

Stressi lakkaa hiihtäessä

Paineet lakkasivat heti, kun sukset sai naksautettua jalkaan. Otimme suunnaksi Joutsniemen. Oikaisimme metsän poikki järvelle ja lähdimme hiihtämään jäitä pitkin kohti laavua. Sää oli aurinkoinen, jopa keväinen. Taivas oli pilvetön.

Hiihtelyä kultaisilla harjuilla

Pidimme ensimmäisen tauon Joutsniemen laavulla. Keittelimme kaikessa rauhassa kahvia ja söimme välipalaa. Männyn kansoittamat harjut näyttivät kerrassaan houkuttelevilta. Tauon jälkeen lähdimme seikkailemaan niitä pitkin. Jäällä oli sopivat hiihto-olosuhteet tunturisuksille, mutta harjujen auringossa kylpevät rinteet olivat vähillä lumilla. Laskimme mäkiä alas nauraen ja hiihdimme jäällä Leivonmäen kansallispuistoa tutkien. En muista, milloin viimeksi olisin hymyillyt niin paljon.

Silti vähälumisuus muistutti siitä, että kevät on tulossa, niinkuin joka vuosi on. Surullista. En haluaisi talven koskaan päättyvän. Tämä on minulle mieluisinta elämää. Olla sukset jalassa, kaikessa hiljaisuudessa nauttien kiireettömästä olosta osana luontoa.

Lettukestit saaressa

Valo alkoi taittua niin kultaiseksi, ettei auringonlasku ollut enää kaukana. Hiihdimme auringonlaskun suuntaan pieneen saaren lähelle Joutsniemen kärkeä pitämään taukoa, paistamaan lettuja ja seuraamaan auringon suorittamaa näytelmää.

Lekottelun lisäksi tällä reissulla oli myös tärkeämpi tarkoitus: tämä oli viimeinen oikea testi molempien tunturisuksille ennen maaliskuun Haltin valloitusta. Lisäksi Tommi pääsi testaamaan oman untuvatakkinsa pakkasessa. Takki oli niin lämmin, ettei sitä voinut pitää kokonaan kiinni paikallaan ollessa. Tämä lupaili hyvää, sillä pakkasta oli kuitenkin 15 astetta!

Letut maistuivat, vaikka kermavaahto jäätyi, nutellaa ei meinannut saada purkista irti, lettutaikina oli sekoittaessa jääkiteistä ja lopputuloksesta tuli mössön puoleista. Kaikki maistuu paremmalta retkellä.

Taivas värittyi neonpinkiksi. Kuu nousi. Oli lumoavaa katsella, miten sumu muodostui järven jäälle. Samalla ilma muuttui kylmemmäksi. Kosteus tuntui päästävän kylmyyden läpi luihin asti. Oli aika palata ja lämmitellä liikkeessä.

Hiihdimme pitkin järven jäitä kohti Selänpohjan parkkipaikkaa. Kaikkialla ympärillämme oli paksu sumu. Se piilotti ympäristön näkyviltä ja vaimensi kaikki äänet. Joutsniemen laavun nuotion valo tuikki hetkittäin sumun seasta. Hanki kimmelsi. Kuu paistoi. Taivas oli täynnä tähtiä. Vastarantaa ei näkynyt, ainoastaan puiden huiput pilkistivät sumun seasta, joiden avulla suunnistimme takaisin päin. Tunnelma oli jopa aavemainen ja pieni jännitys hiipi ajatuksiin. Pakkanen nipisteli poskia. Liian pian olimme jo perillä. Oli aika jättää seikkailut ja lähteä yöksi kotiin.