RETKIAPINA

Heräsin pimeästä kodasta keskellä yötä. Tunsin vilunväreitä, vaikka nukuin tuplamakuupussissa. Päälläni oli toppahousut ja ohut untuvatakki. Oli vessahätä ja pakko nousta. Avasin hitaasti molempien makuupussien vetoketjut ja tunsin kirpeän pakkasilman. Ennusteiden mukaan pakkasta oli vain viitisen astetta, mutta en voinut uskoa sitä. Koskaan elämässäni ei viisi pakkasastetta ollut tuntunut näin järkyttävän kylmältä.

Sytytin otsalampun, laitoin koppuraksi jäätyneet kengät jalkaan ja lähdin kävelemään huussiin. Lumi narskui jäykän kengän alla. Hengitys höyrystyi. Jäätynyt valkoinen maailma kimmelsi otsalampun valokeilassa. Tämä tosissaan näyttää ja tuntuu vähintään -15 asteen pakkaselta, lämpimämpää ei voisi olla. Joko ennusteet ovat aivan pielessä tai minusta on tullut täysin kylmää kestämätön ihminen.

Tarkistimme säähavainnot lähimmältä sääasemalta jälkikäteen. Tulppion sääaseman mittausten mukaan öisen huussiretken aikaan tehtiin syksyn pakkasennästys -22,4 astetta. Tunteeni osui ihan oikeaan suuntaan, enkä enää ihmetellyt kehoni holtitonta vapinaa jäisessä huussissa.

Nuorttin retkeilyreitti, UKK-puisto, Itä-Lappi

• Nuorttin retkeilyreitti sijaitsee itäisessä Lapissa, Urho Kekkosen kansallispuistossa.
• Noin 40km mittainen retkeilyreitti seuraa Nuorttijokea tarjoten reheviä jokivarsiniittyjä, erämaista mäntymetsää ja jyrkkärinteisiä jokikanjonin seiniä. Sesonkiajan ulkopuolella Nuorttin retkeilyreitti antaa hiljaisuutta ja Suomessa harvinaisen yötaivaan, johon valosaasteet eivät yllä.
• Auton voi jättää Haukijärvenojan parkkipaikalle. Google löytää paikan, mutta osoitetta sille ei ole. Parkkipaikalle käännytään läheltä osoitetta Rannisvaarantie 84, Savukoski.
• Alue on UKK-puiston retkeily- ja luontomatkailuvyöhykettä, jolloin leiriytyminen on sallittu vain tupien, laavujen ja tulipaikkojen läheisyydessä.

Viikonloppuretki

Syyskuu oli juuri taittunut marraskuuksi. Halusimme vielä yhden syysretken, sellaisen helpon vähälumisen vaelluksen, jossa kulkumuodoksi kävisi jalkapatikka. Tarpeeksi kantavaa lunta ei olisi meidän tunturisuksille vielä pitkiin aikoihin, joten nyt oli otettava mahdollisuus käyttöön.

Rovaniemelle muuton jälkeen huikeisiin retkikohteisiin pääseminen muuttui huomattavasti helpommaksi. Tuntuu edelleen aika hurjalta, että noin kolmen tunnin ajomatkan päässä on erämaat ja Lapin hienoimmat maisemat. Kaikki tärkeä on lähellä. Kotiseuduille Keski-Suomeen ajaa vain yhdessä illassa.

Suunnittelimme alkuun kiertävämme Nuorttin retkeilyreitin, mutta marraskuussa päivänvalon rajoittuneisuuden vuoksi osa reitistä olisi kuljettava pimeässä. Pidennetty viikonloppu luiskahtaisi tällaisella suunnitelmalla helposti suorittamisen puolelle, joten keksimme, että voisihan sitä lähteä erämaahan ihan vaan oleskelemaan ja saunomaan, eihän sitä tarvitsisi aina olla suorittamassa ja kahmimassa kilometrejä. Valoisa aika voitaisiin viettää kävellen ja illat sitten lekotellen. Siispä päätimme, että lähdemme Nuorttijoen läheisyyteen saunomaan, viettämään viikonloppua ja jätämme enimmät kilometrien kahmimiset tältä reissulta väliin.

Tie Haukijärvenojalle oli vähäluminen ja näytti aurakin siellä joku aika sitten käyneen. Jopa meidän normaalin maavaran omaavalla henkilöautolla oli helppo päästä perille. Puhelimen kuuluvuus oli kadonnut jo kilometrejä sitten. Astuimme lämpimästä autosta rapeaan pakkasilmaan. Ilma tuntui kylmältä ja mielessäni kävi epäilys varusteiden riittävyydestä. Aurinko valaisi jo matalalta kaunista puiden kehystämää maisemaa.

Uskallus loppui vai järki voitti?

Reilun puolen kilometrin jälkeen lähestyimme jo kahlaamoa. Keskellä jokea tönötti kaksi paikalleen jämähtänyttä jäälauttaa, joita joen virtaus nuoli. Vesi vaikutti virtaavan hitaammin, mitä olimme ajatelleet, mutta virran mukana uiskenteli pieniä jääpaloja. Kahluuvaijerit oli poistettu käytöstä. Mukana ei ollut vaellussauvoja, mutta kylttiä vasten nojasi isoja keppejä.

Tommi koetti tukevan oloista keppiä ja tuijotti purettuja vaijereita. Olimme hiljaa ja katsoimme jokea. Saunaan päästäksemme meidän olisi ylitettävä 50 metrin pituinen jäinen virta ilman kahluuvaijeria, puettava takaisin päälle ja pinkaistava lähimpään autiotupaan muutamien kymmenien metrien päähän vastarannalla. Hypotermia oli mahdollisuus, samoin virran viemäksi joutuminen. Jäälautat tai joen mukana kulkeutuvat jäiset hileet voisivat tehdä jalkoihin haavoja. Vesi voisi olla alijäähtynyttä. Varpaiden paleltuminen oli mahdollista, eikä meillä muutenkaan ollut kokemusta jäisen virran ylityksestä. Avantouinnista oli, mutta ei muutamaa metriä pidemmästä uintimatkasta. Keskellä virtaa pitäisi vielä kahdesta kohtaa rikkoa jäät tai kävellä jäiden päältä toivoen, että ne kestävät. Muutaman päivän kuluttua pitäisi tulla samasta kohdasta uudestaan yli.

”jos tästä selvitään ilman amputaatiota, meille on käyny hyvin”

Aloimme urhoollisesti riisumaan housuja. Vesi voisi ulottua alkuun puoleen reiteen asti, tai ainakin Laaksosen kirjassa näin mainittiin. Seisoimme jalat paljaana kylmässä pakkasilmassa ja katsoimme toisiamme, sitten synkkää virtaa. Olimme hiljaa ja liikkumatta muutaman minuutin. Sitten sanoin, että haluaisin ainakin yrittää. Jalat alkoivat jo punoittaa kylmästä pakkasilmasta ja niitä pisteli. Tommi katsoi minua huolestuneella ilmeellä ja tokaisi, että ”jos tästä selvitään ilman amputaatiota, meille on käyny hyvin”.

Katsoin häntä järkyttyneellä ilmeellä. Viimeinen asia, mitä halusin miettiä, oli amputaatio. Ääni täynnä jännitystä vastasin, että tuo kuulostaa aivan kauhealta eikä yhtään kannustavalta, ja siltä, että sinun mielestäsi meidän ei kannattaisi tätä ylitystä nyt koettaa. Olin pettynyt, mutta meille on Tommin kanssa muodostunut yhteisymmärrys siitä, että jos toinen epäröi, niin homma jätetään sikseen.

Puimme vaatteet takaisin kylmien jalkojen suojaksi. Varpaita paleli ja reisiä pisteli. Toppahousut eivät tuntuneen antavan tarpeeksi lämpöä. Mietin väläyksen ajan mielessäni, kuinka kylmän turrat jalat olisivat nyt, jos olisimme vedessä.

Katkeran pettymyksen katkuissa teimme suunnitelman olla ylittämättä virtaa ja kulkisimme Nuorttijokea seuraillen läheiselle Silpakurunsuun kodalle yöksi. Sauna jäisi tältä reissulta väliin. Aurinko paistoi matalalta, eikä meillä ollut jäljellä enää kovin montaa tuntia valoisaa aikaa. Kävelymatka ei kestänyt kauaa, mutta koko ajan jalkoja paleli. Varpaat pysyivät lämpiminä liikkeessä, mutta reidet eivät. Lämpötila tuntui laskevan samaa tahtia auringon kanssa.

Olimme nopeasti kodalla. Matkaa oli vain muutamia kilometrejä. Jätimme rinkat nuotiopaikalle ja teimme pienet tulet kotoisuutta ja lämpöä tuomaan. Harkitsimme ensin taivasalla nukkumista, mutta sää oli hiukan pilvinen ja lumisade voisi yllättää.

Isot talvimakuupussit olivat vieneet sulan maan retkiin tarkoitetuista kevytretkeilyrinkoista melkein kaiken tilan, joten meillä ei ollut mukana ahkioissa kulkevia talvivarusteita, kuten isoja talvisaappaita tai paksuja untuvatakkeja. Heti paikoilleen jäädessä alkoi palella. Rehellisesti sanottuna tällä reissulla meillä ei ollut tarpeeksi varusteita kovaan pakkaseen, mutta ennusteiden mukaan ei niitä ollut edes tulossa.

Muutaman tunnin jaksoimme sitkutella ulkona ruokaa laittaen, mutta ruokailun jälkeen kylmyys alkoi olla sietämätöntä. Meidän molempien varpaat olivat kylmyydestä tunnottomat. Oli siirryttävä sisälle kotaan ja laitettava nuotio aluille. Kodassa ymmärsimme vihdoin käyttää järkeä ja laitoimme makuupussit alustoineen nukkumiskuntoon ja sujahdimme niiden lämpöön. Lämmitimme kuumavesipullot jalkopäähän. Noin tunnin lämmittelyn jälkeen kylmyys alkoi hellittää. Nuotio hehkui lohdullista lämpöä ja keholla oli tarpeeksi untuvaa yllä. Muutaman tunnin katselimme vielä liekkien lepatusta, mutta sitten nukahdimme.

Kotiin lämpimään vai laavulle kylmää sietämään?

Heräsimme pimeästä kodasta. Kylmyydestä ja yöllisestä vapisuttavasta huussireissusta huolimatta yöunet olivat retkiolosuhteisiin hyvät. Olimme nukahtaneet jo ennen kahdeksaa illalla ja nukuimme kellon ympäri. Kahvin keittoon tarkoitettu välineistö oli aseteltu aamua varten siten, että kaiken tarpeellisen pystyi tekemään nousematta makuupussista. Keitimme kahvit ja nautimme kuuman jumalten juoman tuomasta kofeiinipiristyksestä. En tiedä mitään parempaa, kuin kuuma kahvi kylmässä pakkasaamussa makuupussissa nautittuna.

Tommi ryhtyi heti kahvin jälkeen touhuamaan ja sytyttelemään tulia. Minä lähdin ulos tutkailemaan aamun valaisemaa ympäristöä ja hakemaan lisää puita. Varpaita palelsi ja koitin pysytellä jatkuvassa liikkeessä ja nostella jalkojani jos jäin paikoilleni kuvaamaan. Heti kotaan tullessani riisuin kengät pois ja lämmittelin varpaita makuupussissa. Tommi oli lämmittänyt Nalgeneen lisää kuumaa vettä ja se toi paleleville varpailleni lohtua.

Edelvätänä iltana oli heitetty ilmoille ajatus, että jos varusteemme eivät ole näille keleille riittävät, niin lähdemmekö vain kotiin, vai jäämmekö vielä erämaahan kituuttelemaan. Olisi kerrassaan järjetöntä ajaa koko matka takaisin Rovaniemelle jo yhden yön jälkeen, mutta onko järkeä palelluttaa varpaat tai muut osat kehoa? Hetken pohdinnan jälkeen tajusimme, että meillä on kuitenkin makuupussit, joissa pärjäämme. Jos haluamme olla lämpimässä, voimme olla vaikka kaiken hereilläoloajan makuupusseissa ja ottaa reissu pelkän lekottelun kannalta. Ei ole mitään sääntöä, että makuupusseista täytyisi pysytellä poissa päivän ajan tai että olisi taitettava edes pieni vaellusmatka päivässä. Meillä oli mahtava tilaisuus olla paikoillamme, levätä ja samalla testata kylmänsietoa ennen rankempia tulevan talven reissuja.

Yhteinen päätös oli syntynyt ja innoistunein mielin pakkasimme tavarat rinkkoihin ja lähdimme reippaasti kävelemään takaisin päin, kohti lähimpänä parkkipaikkaa olevaa laavua. Valitsimme tarkoituksella laavun, jolta oli lyhyt matka autolle jos kylmyys kävisi sietämättömäksi.

Varpaat pysyivät lämpöisinä kävellessä. Olimme pukeneet yllemme kaikki vaatteet, mitä meillä oli mukana. Niistä sai lämpöä sen verran, että kävellessä tarkeni. Rinkkaa kantaessa keho teki enemmän töitä ja sekin piti lämpöä yllä. Pysähtyessä nostelimme jalkoja ja pidimme itsemme aina pienessä liikkeessä.

Pienikin ajatus suorittamisesta valui kadoksiin. Suunnitelmat haihtuivat ja hidastimme tahtia. Tuntui, että maailmasta katosi aika. Kävelimme hissukseen eteenpäin Nuorttin vierustaa ja tutkailimme joen liikkeitä. Katselimme ensimmäistä kertaa elämässämme kuinka joki jäätyi silmiemme edessä. Siitä kuului kummallista jään kihinää. Aurinko pysytteli matalalla. Oli niin hiljaista. Oli niin pysähtynyttä. Havahduimme varpaiden paleluun ja jatkoimme jokivarsiniityn läpi puikkelehtivaa polkua.

Pian päivä oli kääntynyt hämärtyväksi illaksi. Taivaan värit olivat auringonlaskun sävyissä, hempeässä sinisessä ja oranssissa. Valkoinen lumi sävyttyi sinertäväksi ja lopulta ympärillämme oleva sininen hämärä syveni pimeydeksi. Ennen kuin koko taivas ehti muuttua yön mustaksi, alkoivat tähdet näkyä. Istuin elämäni tärkeimmän ihmisen kanssa yhdessä piskuisella laavulla ja katselimme edessämme avautuvaa maisemaa. Vastapäätä meitä solisi Nuotti ja sen rannalta nousi pienikokoisten puiden metsikkö. Pitkän aikaa olimme hiljaa paikoillamme istuen. Tarkkailimme valon liikkeitä ja maiseman sävyjä. Makuupussin suojissa oli tarpeeksi lämmintä.

Tommi kuoriutui lämpimästä suojastaan, otti tulukset esiin ja sytytti nuotion. Tälle reissulle oli otettu mukaan Primus Omni Fuel II -bensakeitin, jonka käyttö vaati vielä harjoittelua kovia reissuja varten. Keitin oli näppärin sytyttää tuluksilla, joten halusimme myös tulusten käyttöön rutiinia. Olimme käyttäneet tuluksia vuosia aina silloin tällöin, mutta niiden käyttö tuntui aina jotenkin vaikealta, niiden sielunelämää oli vaikea ymmärtää. Lyhyet reissut ovat oivallisia tällaisia varustetestailuja varten ja saimme tällä reissulla hyvää tuntumaa bensakeittimeen ja tuluksiin.

Katselimme pimeydessä lepattavia liekkejä. Makuupussin suojista ei halunnut nousta. Laavu tuntui kotoisammalta, kun nuotio toi valoa. Tommi oli istuma-asennossa ja tähysti revontulia. Olin jo itse pitkälläni, enkä nähnyt enää taivaalle. Edessäni oli laavun puinen katto, jossa liekin valo välkkyi. Kehossa tuntui mukava raukeus ja ehdin juuri sanoa Tommille, että herätä vasta sitten jos täällä on jotkut erityisen voimakkaat revontulet, kun taivaanrannan vasemmasta reunasta ryöpsähtivät tuliketut tanssimaan koko maiseman halki. Tommi nauroi että kannattaa nyt saman tien nousta!

Ei mennyt montaa sekuntia kun olin hyppimässä kiljahdellen kamera kädessäni. Tähdet tuntuivat tuikkivan kirkkaimpina mitä koskaan olin niitä nähnyt. Revontuletkin hohtivat niin voimakkaina, että ne heijastuivat sulan Nuorttijoen pinnasta. Itäkaira on yksi Suomen harvoista paikoista, joihin ei eksy ihmisen luoma valosaaste. Täällä tähdet ja revontulet saavat loistaa vapaana.

Aamulla meitä tervehti kaunis, hempeä pakkasaamu. Taas saimme nauttia aamukahvit makuupussin suojista. Istuimme lekoisasti laavussa, nojasimme sen takaseinään ja tarkastelimme aamun valkenemista. Olo oli levännyt ja unet olivat olleen taas ruhtinaalliset. Luotto bensakeittimeen kasvoi jokaisen sytytyksen myötä ja sitä uskalsi käyttää jo reilun kädenvarren päästä makuualustoista. Vietimme hidasta aamua, söimme aamupalaksi tuhdin lounaan ja joimme lisää kahvia. Kun päivästä oli tarpeeksi nautittu, tuli aika lähteä kotiin.

Sillä aikaa kun itse ihmettelin mönkijän jälkiä parkkipaikalla, Tommi keskittyi henkilökohtaiseen jännitysnäytelmään. Ennen reissuun lähtöä oli autonavain herjannut vähissä olevaa patteria. Avaimet naksahtivat muutamaan otteeseen, mutta mitään ei tapahtunut. Näin sivusilmällä Tommin jähmettyvän, mutta en kiinnittänyt siihen huomiota. Tommi rämppäsi avainta ja aivan oven vierestä koettamalla ovet vihdoin naksahtivat auki. Mies huokaisi syvän helpotuksen ja hänen olemuksensa rentoutui. Onneksi katselin muualle enkä aluksi ymmärtänyt että jokin oli vialla. Olimme ottaneet reissuun mukaan avaimen, jonka patterit olivat lopussa eikä avaimessa ollut mukana mekaanista avainta. En tiedä kuinka pitkään meidän olisi pitänyt kävellä, että saisimme puhelimet kuuluviin ja hälytettyä apua. Kävipä hyvä tuuri.

Auto hyrähti käyntiin ilman minkäänlaisia ongelmia. Auton lämpömittari näytti -15 celsiusasteen pakkasta. Hihkaisin helpotuksesta! Olin sittenkin tuntenut pakkasen oikein. Miinus viiden pakkasennusteet eivät olleet pitäneet paikkaansa. Koko reissun ajan pakkanen oli pysytellyt noin -16 asteessa, mutta välillä kiristynyt -22 asti ja välillä lauhtunut -10 asteeseen. Eipä ihme, että molemmat olivat kylmissään ja varpaat jäässä syyskengissä. Taas saimme todistaa, ettei ennusteisiin ole Lapissa luottaminen.

Tässä oli talvireissu, jolla ei päästy etenemään, saunaan eikä edes ensimmäiselle suunnitellulle yöpymispaikalle. Kummallista kyllä, tämä hitaasti lekottelun kannalta otettu reissu oli mielestämme meidän paras talviretkemme koskaan. Olimme palautuneita, onnellisia ja intoa täynnä. Tästä reissusta sai hyviä oppeja matkaan.

Seuraaviin seikkailuihin!

Blogitekstissä käytetyt lähteet: Yle: Utsjoella mitattiin syksyn pakkasennätys, Helsingin sanomat: Valosaaste vain pahenee – tähti­taivas näkyy Suomessa kunnolla enää erä­maissa, Metsähallitus: Nuorttin retkeilyreitti, UKK-puiston järjestyssäännöt–pdf, Ilmatieteen laitos, Jouni Laaksonen: Pohjois-Suomen vaellusreitit