RETKIAPINA

Lapsuudesta totuttuun tapaan tykkään viettää juhannuksen mieluiten veden äärellä. Vuoden -24 juhannukselle olimme sopineet kanoottiseikkailun Posiolle ystäviemme kanssa. Keli oli mitä mainioin ja yötön yö alkanut. Ystävämme Katri ja Eetu hankkivat meille kanootin lainaan ja lähdimme yhdessä matkaan pitkin Posion Livojärven kirkkaita vesistöjä.

Rovaniemeltä ei ole pitkä matka Posiolle, eikä tuntureille tai erämaahankaan. Meri, kansallispuistot ja Ruotsikin ovat lähempänä, mitä Keski-Suomessa asuessa oli koskaan ollut. Uusi kotikaupunkimme Rovaniemi tuntuu olevan keskellä kaikkea meille tärkeää.

Livojärvi, Posio, Etelä-Lappi

• Livojärvi on Posiolla sijaitseva suuri kirkasvetinen järvi, joka on suosittu matkailukohde.
• Livojärvellä pääsee erämaiseen tunnelmaan, mutta siellä törmää erämaata helpommin muihin ihmisiin ja meteliin, joka karkottaa erämaatunnelman nopeasti.
• Järvellä riittää hyvin seikkailtavaa useammankin yön retkelle, mutta se on helposti saavutettavissa myös lyhyempiä retkiä varten.
• Livojärveltä löytyy merkitty Hirsiniemen retkeilyreitti.

Infolaatikon lähde: Posio Lapland

Eetu ja Katri, meidän korvaamattomat retkeily-ystävämme olivat suunnitelleet meille koko paketin valmiiksi. He olivat sumplineet kanoottien lainaukset, kuljetukset ja suunnitelleet koko melontareitin. Vielä tämän kaiken lisäksi he olivat hankkineet lainaksi dronen, jolla pääsimme kuvaamaan melontareittiä yläilmoista! Meidän ei tarvinnut tehdä mitään muuta kuin keksiä reissuun yksi yhteinen ruoka ja saada itsemme paikalle. Ajomatkalla ihmeteltiin Tommin kanssa ääneen, että miten meillä voi olla niin mahtavia ihmisiä ystävinä!

Harmaan tuulisesta pilvettömään ja tyyneen

Alkuun taivas oli samean pilvinen ja selällä tuuli, mutta aallokko pysyi onneksi maltillisena. Tuuli ja aallot tuovat aina jonkin verran kiireen tuntua. Oli sopiva lämpötila melontaan eivätkä sääsket häirinneet. Meloimme ensimmäiseksi pätkäksi isoa selkää pitkin tuuliselle rannalle, jossa valmistauduimme pidempään melontaurakkaan pitämällä lounastauon. Vaihdoimme kuulumisia ja nauroimme. Oli mukava nähdä hyviä ystäviä pitkästä aikaa. Olo tuntui kotoisalta.

Tykkään olla vesillä, mutta kanoottin liikkeitä en vieläkään ymmärrä. Kajakki on ollut minulle heti alusta asti terävä, selkeä ja helppo ohjattava, jossa olo tuntuu kotoisalta, mutta kanootti on aivan toista maata. Painopiste on ylempänä, enkä voi samaan tapaan kehon painolla ohjata sitä. Sen liikkeet ovat hitaampia ja kaikessa on viive, jota en vain osaa huomioita. Kanootti olisi rento kulkupeli monille seikkailuille, jos sitä ymmärtäisi edes vähän paremmin.

Pääsimme isoilta vesiltä seikkailureitin alkuun. Meloimme ensin pienempiä järviä pitkin, sitten pientä koukeroista jokea mutkitellen tyynessä auringonpaisteessa. Mitä pidemmälle meloimme, sitä pienemmäksi väylä kävi. Kaikki kiire oli poissa ja ympärillämme hiljaisuus. Vain melan loiske piti ääntä. Peilityynessä vedessä on jotain äärimmäisen rauhoittavaa ja kanoottikin on silloin helpompi ohjattava.

Meloimme koko iltapäivän ja illan, noin seitsemän tunnin ajan. Olimme perillä kauniilla hiekkarannalla yhdentoista aikoihin. Tunnit olivat lipuneet ohi aivan huomaamatta. Auringoltakaan ei saanut vihiä, kuinka paljon aikaa oli kulunut. Lopulta vasta vähän ennen yhtätoista, juuri ennen hiekkarannan löytämistä, alkoi auringon kulma olla sellainen, että sen väri taittui ilmakehässä kullanhohtoiseksi. Maisemaan saapui juhannusyön taikaa.

Särkyjen ja metelin yö

Teimme iltapalaa, uimme ja laitoimme leirin valmiiksi. Nautimme illan levollisuudesta ja kauniista maisemasta. Erämaaidyllimme rikkoutui nopeasti, sillä läheisen saaren mökillä oli käynnissä jonkinlaiset juhannusbileet. Musiikki pauhasi niin kovaa, että se kantoi kilometrin matkan järveä pitkin rantaan. Pauhu oli järkyttävä ja taas kerran harmittelin, etteivät korvatulpat tulleet mukaan.

Mitä pidemmälle ilta eteni, sitä kovemmalle tuntui menevän volyymi. Harmittelin asiaa mielessäni ja ihmettelin, millainen ajatusmaailma on ihmisellä, joka tulee näin kauniiseen paikkaan ryyppäämään ja huudattamaan suomi-iskelmää. Meillä ei välttämättä olisi kovin montaa yhteistä asiaa.

Tämä oli koko kesän ensimmäinen melontareissu. Taisin jonkin verran jännittää kanootin liikkeitä ja epäilin puristaneeni melaa turhan napakasti. Kädet olivat tuntuneet puutuneen väsyneitä päivällä ja iltaa myöten niitä alkoi särkeä. Se oli kummallista, sillä käteni kyllä kestävät vaikka millaista rääkkiä. Ajattelin, että kylmässä vedessä uiminen olisi vetreyttänyt kädet, mutta se ei tuntunut auttavan yhtään. Särky vain yltyi iltaa myöten naapurisaaren jumputuksen kanssa samaa tahtia, mutta yritin olla välittämättä siitä. Yritin siirtää huomioni mölynpölyyn ja saada ajatukseni pois kivusta.

Hiekkaranta antoi ihanan pehmeän ja tasaisen alustan teltalle. Ilma oli sopivan viileää ja Tommi oli nukahtanut aikaa sitten. Itse en saanut unta. Käsiä särki järkyttävän paljon. En pystynyt olemaan normaaliin tapaan kyljelläni, sillä veri pakeni ylemmästä kädestä ja kipu yltyi hurjasti. Soimasin itseäni. Miksi ihmeessä olin puristanut melaa niin kovasti ja miten ihmeessä käsistäni on tulleet tällaiset särkevät ja heikot?

Makasin paikoillani vielä muutaman tunnin, sitten en enää pystynyt. Nousin istumaan ja yritin hieroa olkapäitäni, että saisin veren virtaamaan. Tommi heräsi ihmettelemään touhujani. Valitin Tommille surkeana kuinka en saa nukuttua ja kädet ovat kipeämmät kuin koskaan. Tommi lähti kartoittamaan tilannetta. Hän auttoi hieromaan käsiä auki ja huomasi kireällä olevat urheiluliivien olkaimet. Tommi kummasteli, miten pystyn pitämään päälläni jotain niin kireää ja tuntuuko minusta siltä että veri pääsisi kiertämään. En ollut varma ja sanoissa oli järkeä. Tommi muistutti, että hän oli juuri vähän aikaa sitten kuullut, että tietynlaiset urheiluliivit saattavat laukausta migreenikohtauksen, joten kireillä olkaimilla voi olla merkitystä.

Suoritin vaadittavat toimenpiteet ja otin puolen tunnin aikalisän. Kävin Tommin kanssa pienellä kävelyllä viileässä kesäyössä ja hengittelin rauhassa. Ihan kuin pahin piikki kivusta olisi jo leikkaantunut. Tommi nukahti uudelleen ja uskaltauduin itsekin makuulle. Käsiin ei tullut enää kammottavaa paineen tunnetta ja kipua, joten raukeudelle alkoi olla tilaa. Musiikki pauhasi edelleen, mutta ehkä joka hetki vaimeammin, kunnes lopulta nukahdin.

Aamulla heräsin valoisaan ja kuumaan telttaan. Käsien särky oli poissa. Ei paineen tunnetta, ei kipuja eikä lihasrasituksen merkkejä. Kummallista, kertakaikkisen kummallista. Ehkä oikeasti oli kyse niistä Tommin mielestä hauen leukojen lailla puristavista urheiluliivien olkaimista…

Taivas oli pilvetön. Oli lämmistä. Kaunis, kiireetön aamu ilman musiikin pauhua. Joimme hiekkarannalla aamukahvia ja söimme aamiaista. Ilmassa oli ihanaa, kiireetöntä aamutunnelmaa ja rentoa huolettomuutta. Kahvi maistui taivaalliselta. Milloinkohan olen viimeksi viettänyt näin mukavan juhannuksen? Tämä täytyy ottaa tavaksi.

Oli aika purkaa leiri ja pakata kamppeet. Meloimme hitaasti ja pysähtelimme sinne tänne järvelle juttelemaan, kuvaamaan ja tutkimaan. Olo oli niin huoleton. Yöllinen särky tuntui epätodelliselta painajaiselta, enkä edes tuntenut enää minkäänlaista väsymystä. Kun parkkipaikka alkoi lähestyä, lähestyi myös haikeus. Olisipa meillä vielä toinen yö, tai vaikka useampi. Näin leppoisia melontareissuja tulee vastaan harvoin. Näitä toivoo aina lisää.

Seuraaviin seikkailuihin!