Vietin viime vuonna perinteistä kaverisynttäriä ja kävimme porukalla syömässä ja illalla työpaikallani baarissa. Vallitsevan maailmantilanteen ja fiiliksen vuoksi kuitenkin päätin tällä kertaa viettää syntymäpäiväni yksin luonnon helmassa. Ei oikeastaan tehnyt mieli kenenkään seuraa. Otin mukaan rinkallisen tavaraa ja herkkuja, erityispaljon irtokarkkeja. Sain isäpuoleltani hyvät ohjeet laavulle ja vinkin toimivasta sovelluksesta, Maastokartoista. Sen avulla löytää helposti polut ja yleisimmät laavut ja siitä näkee maaston muodot. Pakkasin rinkan ja lähdin kävellen matkaan äitini luota. Kävelymatkaa laavulle metsäteitä pitkin oli sellaiset reilu viitisen kilometriä, jonka kävelyyn meni reilu tunti hitaasti tallustellen.
Sylvi-laavu sijaitsee Hitonmäellä Laukaan Valkolassa, lähellä Hitonhautaa ja Harisen laavua. Sylvi-laavu ei näy vielä Maastokartoissa, kun se on niin uusi, mutta kunhan Maastokarttojen sovelluksen mukaan kipittää Hitonmäen päälle teitä pitkin, niin laavu kyllä löytyy. Laavu on muutaman kilometrin päässä Harisen laavusta.
Päivä oli kaunis, hieman pilvinen eikä liian kuuma. Välillä aurinko pilkotti pilven lomasta. Fiilis oli rento ja askel kepeä painavasta lastista huolimatta. Olin ottanut mukaan reilusti vettä ja äitin samaisena päivänä löytämän nokipannun. Ainakin aamukahvit oli taattu kaikesta huolimatta.
Vietin ensimmäistä kertaa yöni aivan yksin metsikössä. Oikeastaan tämä oli vasta toinen kerta edes yöpymässä jossain. Halusin vain päästä testaamaan, millaista on nukkua yksin ja tulla toimeen ihan yksin. Kotiin ei olisi pitkä matka kävellä, jos joku hätä yllättäisi.
Nätti laavu on mäen päällä kauniilla paikalla. Pihaan olisi ehkä mahdollista ajaa myös vähän korkeammalla autolla, mutta jalan on ehdottomasti turvallisempaa. Sylvi-laavulta löytyy myös hyvää kuivaa puuta runsaasti, puhtaat ja uudet wc-tilat ja hyvä tulentekopaikka. Laavulla on istuma-alusia, grillitikku, grillipihdit, kirves ja roskakori. En tiedä kuinka usein roskista tyhjennetään, mutta suosittelen kaikkia keräämään omat roskansa ja viemään ne mennessään pois.
Jostakin metsiköstä alkoi kuulua meteliä, auton ääntä. Auton ääni vahvistui ja ahdistus lisääntyi. Se tulee oikeasti tänne? Paniikki iski. Mitä teen?? Miten olen? Pitääkö nyt tervehtiä ja heittää läppää? Ai että mikä ihmisahdistus! Siivosin äkkiä kamoja enemmän sumppuun, kun olin levittänyt kaikki pitkin poikin laavua. Auto ilmestyi puskien seasta. Hei hetkinen, autoa ajaa isäpuoleni, kyydissä on äiti ja takapenkillä istuu sisarukset! Pikkuveljeni oli keksinyt tulla katsomaan miten minulla menee ja koko porukka oli lähtenyt mukaan. Siellä ne kyydissä nauroi ja vilkutti. Hetki yhdessä höpöteltiin ja ihasteltiin paikkaa. Sovittiin että tullaan koko porukka tänne joku päivä makkaranpaistoon. Näin hieno laavu ja niin lähellä!
Illalliset oli kokattu ja alkoi pikkuhiljaa hämärtää. Leirikin oli jo viritetty viereisiin puihin. Kuuntelin kuulokkeista Viiltäjä Jackistä kertovaa kirjaa ja aloin virittäytyä nukkumaan. Aina ollessani yöllä reissussa tulee sellainen pieni kuumotus. Kuumotus oli nyt oikeastaan aika vahva, mutta uni tuli ihan normaalisti. Ei siinä auta kun järkeillä asiat päässä ja rauhoittua.
Sieltä se aamu taas valkeni ihan elossa, yö selvitty ilman kohtaamista eläinten tai murhamiesten kanssa. Aamupalaksi söin kauramaitoa ja mysliä. Retkille olen Ellin vinkistä ostanut muutaman desin kauramaitopurkkeja, jotka säilyy avaamattomina lämpimässä. Niistä saa makoisan aamupalan pienille retkille, kun kantomäärällä ei ole väliä.
Iltapäivästä oli aika lähteä kävelemään takaisin. Kävelin samoja metsäpolkuja pitkin kotiin, mutta oikaisin viereisen metsän poikki ennen kotitaloa. Metsä oli täynnä mustikkaa. Saavuin tuttuun pihaan kauniina kesäpäivänä. Olisin mielelläni jäänyt vielä muutamaksi yöksi, mutta arki kutsuu.
RETKIAPINA 