Sateinen vaellus Pyhä-Häkin kansallispuistoon

  • Reitti: Tulijärven polku
  • Matka: 17km, 7km ensimmäisenä päivänä, 10km toisena päivänä
  • Haastavuus: helppo – hyvä ensimmäinen pieni vaellus kenelle tahansa

Kelit olivat vielä lämpimät. Syyskuun alku ja sateita luvassa, mutta vain pieniä sadekuuroja. Kunnon kuorivaatteita en vielä edes omista, joten mukaan oli pakattava vanha kunnon sadetakki ja vaihtovaatteet. Tämä tulisi olemaan ensimmäinen helppo vaellus minulle, aikaisemmin en ole sellaisia harrastanut. En helppoutta enkä vaelluksia.

Lähdimme aika myöhään liikkeelle ja olimme valmistautuneet siihen, että joudumme kävelemään ehkä hetken pimeässä. Noh, hämärä alkoi hiipimään jo ensimmäisten kilometrien kohdalla ja samalla hiipivät ”sadekuurot” eli asiaan kuuluvasti, vettä koko taivaan täydeltä.

Noh, hämärä alkoi hiipimään jo ensimmäisten kilometrien kohdalla ja samalla hiipivät ”sadekuurot” eli asiaan kuuluvasti, vettä koko taivaan täydeltä.

Minua alkoi naurattaa. Lenkkarit oli litimärät ja näkyvyys huononi nopeasti. Naurettiin yhdessä, että enempää ei edes ole mahdollista sataa. Onneksi meillä oli rinkkoihin sadesuojat, mutta makuupussit oli jäänyt suojaamatta. Ulkopuolelle viritetyn makuualustan kanssa sadesuoja toimii ainakin minun rinkassani vähän huonosti, ja pohjalla olevaan makuupussiin pääsi vähän sadevettä norumaan. Ratkasuksi päätin kantaa makuualustan käsissäni ja vetää rinkan sadesuojan kokonaan sen päälle. Ospreyn Xena 70L rinkka on toiminut minulla hyvänä kaverina, mutta sadesuojan ja makuualustan kanssa se on sitten vähän hankala kaveri.

Ei siinä kovin pitkään mennyt, kun tarpoi seitsemän kilometriä laavulle. Innoissamme liekitettiin, kuinka sytytetään hemmetin isot tulet ja kuivatellaan kaikki kamat ja juodaan ihan hitosti teetä ja syödään niin kuumaa ruokaa että kieli palaa! Päästiin metsäautotielle kävelemään ja lähestyttiin laavua. Ihmisten ääni kantautui, oikeastaan teinien kiljaisut.

Tulilammen laavu oli ihan täynnä. Paikalla oli ainakin tusina teinejä ja koko maasto täynnä telttoja. Laavulla istui laavumummo, joka tuli meille juttelemaan. Kertoi että he olivat tulleet jo päivästä sinne ja että hän nukkuu tuossa laavussa yksin. Tulia hän ei viitsinyt sytyttää laavun eteen, ettei sisään mene savua. Tunnelma oli tosi nihkeä. Me oltiin väsyneitä ja haluttiin vaan lämpimään. Paikka oli täynnä väkeä.

Tunnelma oli tosi nihkeä. Me oltiin väsyneitä ja haluttiin vaan lämpimään. Paikka oli täynnä väkeä.

Otetiin Tommin kanssa pieni palaveri sivummalla ja päätettiin, että me mennään nyt tuonne suopursujen keskelle suometsikköä ja laitetaan leiri pystyyn sinne. Ihan sama, ei tässä hälinässä ja nihkeilyssä jaksa olla. Tarvottiin viisi minuuttia umpimähkään suopursujen kotiseuduille, heitettiin Tommin makuualusta maahan taittamaan suopursujen kutittelu perseestä ja viritettiin päälle riippumattoleiri ja tarppi. Toimittiin ihan ajatuksen voimalla yhdessä ja saatiin leiri kasaan, ruuat naaman eteen ja kuivaa päälle alle puoleen tuntiin.

Olin aluksi jotenkin ihan jumissa enkä ymmärtänyt väsymyksen määrää. Jäin hetkeksi istuskelemaan maahan makuualustan päälle eli riippumaton alle märissä kamoissani. Tommi vaihtoi rivakasti päälle ja kehoitti minua tekemään samoin. Päässä välähti ja aloin laiskuudesta huolimatta vaihtaa kuivaa kampetta. Vaatteiden vaihdon jälkeen, kun pääsin mättämään ruokaa naamaan, olo helpottui. Tuli niiin lämmin ja hyvä fiilis. Kaikesta sateesta ja nihkeilystä huolimatta olo oli ihan mahtava! Naapurien kiljaisut ja taskulamppujen välähdykset eivät enää haitanneet.

Ahtauduimme yöksi yhdessä minun kahden hengen riippumattoon. Nukuttiin niin, että päät oli vastakkaiseen suuntaan. Aika puristuksissa siinä sai olla, mutta itse sain hyvin nukuttua. Keskellä yötä Tommi siirtyi alapetiin, eli alla olevalle makuualustalle nukkumaan, kun ei saanut unta. Itse jatkoin tyytyväisenä unia ihan pilvenhattaralta tuntuvassa riippumatossani.

Olimme illalla virittäneet pyykinkuivausnarun tarpin alle. Koko yön satoi ja kaikki kamat olivat edelleen ihan litimärkiä. Söimme rauhassa aamupalaa ja ihastelimme auringon pilkahdusta pilvien takaa. Mietimme, milloin olisi hyvä aika lähteä tarpomaan takaisin päin ja tsekkasimme sade-ennusteen. Tunnin päästä tulisi rankkasadekuuro. Äkkiä kamat kasaan, aamupalat alas ja laavulle pitämään sadetta. Eilinen porukka oli onneksi jo häipynyt.

Aamupäivä meni mukavasti laavulla istuskellessa. Sytytimme nuotion, teimme ruokaa ja keitimme teetä. Kuivattelimme kamoja. Sadetta ei tullut ollenkaan ja iltapäivästä päätimme lähteä kävelemään. Loppumatka meni mukavasti kävellen. Osa polusta risteili hakkuualueen läpi, mikä oli vähän tylsää katseltavaa. Kaiken kaikkiaan tuollainen 17km vaellus kahteen päivään oli äärimäisen helppo jopa huonohkolla varustuksella ja sateisessa kelissä. Helppoudesta huolimatta nukahdin auton kyytiin paluumatkalla heti kun se starttasi.

Mitä opittiin tältä reissulta

  1. Laita makuupussi aina vedenkestävään pussiin, vaikka sadetta ei ole luvattu ja vaikka rinkassa olisi sadesuojus
  2. Vaihda heti kuivaa päälle ja murua rinnan alle, älä jää väsymyksessä koomailemaan.
  3. Ota mukaan aina otsalamppu, koska syksyllä valoa tarvitaan ja otsalamppu helpottaa näkyvyyttä 100%
  4. Me oltaisiin voitu sanoa laavumummolle, että me tullaan nyt tähän yöksi ja kuivattelemaan ja se on hyvien retkeilysääntöjen mukaista. Emme siis tienneet tästä säännöstä aikaisemmin, että myöhemmin tulleella on etuoikeus jäädä tupaan/laavulle.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s