Vaarunvuori ja Kanavuori, Jyväskylä

Jyväskylän lähettyvillä on paljon kauniita päiväretkikohteita, kuten Nyrölän luontopolku, Palstonvuori, Vaarunvuori, Laukaan Hitonhauta, Hyyppäänvuori, Kanavuori ja Lullinvuori. Jyväskylän lähettyviltä löytyy myös useita hienoja laavuja, joilla viettää aikaa luonnon helmassa.

Tällä kertaa lähdimme päiväretkelle ystäväni Annin kanssa katsastamaan Vaarunvuoren luontopolun ja näköalapaikan ja illan hämärtyessä suuntasimme Kanavuoreen katselemaan auringonlaskua.

Vaarunvuorella oli kaunis, osin metsikössä ja osin lammen rantaa, pitkospuita pitkin kulkeva reitti. Mielestäni reitti oli kauniimpi, kuin perillä odottava näköalapaikka, ainakin näin kauniiseen ruskan aikaan.

Näköalapaikalta näki kauas, mutta toisaalta vain kapean kaistaleen, kuten Multamäessäkin.

Anni ehdotti, että lähdetään vielä Kanavuoreen kipittämään portaat ylös. Minua väsytti ja oli jo vähän nälkä. Pakkohan se on silti lähteä, kun siellä ei ole vielä tullut käytyä. Automatkalla tankkasimme ja valmistauduille illan viimesiin kapuamisiin.

Eväät usein pelastavat tilanteen täysin ja antavat energiat uuteen koitokseen. Lähdimme innostuneena kipittämään portaita ylös ja saatiin vauhti päälle. Portaiden jälkeen oli vuorossa lisää kapuamista ja kivikkoa, hankalaa maastoa. Olosuhteiden muutos ja äkilliset fyysisesti vaativat tilanteet innostavat minua. Tilanteen hankaloituessa aina innostun, alan hymyilemään ja nauramaan. Aloin kiipeämään vielä rivakammin. Ei siinä kauaa mennyt, kun oltiin molemmat huipulla ja katseltiin alas Jyväskylään, jonka yllä aurinko laski maalaten taivaan kauniin punertavaksi.

Katselimme tovin auringonlaskua ja alkoi hämärtää. Lähdimme kävelemään takaisin alas toista reittiä ja heitimme vielä pienen lenkin junaradan vieressä menevän kävelysillan kautta takaisin Naissaaren parkkipaikalle. Päivän aikana kilometrejä taittui reilu kymmenen ihan huomaamatta ja aikaa kului helposti useampi tunti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s