Olen etsinyt viimeiset kaksi vuotta täydellistä vaelluskenkää. En voi sanoa, että etsintä olisi vielä päättynyt, mutta ainakin olen saanut jalkoihini sellaiset kaverit, joka eivät tee rakkoja, vaadi sisäänajoa, puuduta päkiää tai tee jalkoja pökkelöiksi. Monet kengät ovat käyneet pyörähtämässä jalassa (kuten myös Meindl Kansas Lady Gxt:t) ja tässä kenkähässäkässä toivokin alkoi loppua, mutta sitten elämääni tuli paljasjalkakenkä-intoilu, jonka seurauksena löysin ensimmäistä kertaa mukavat vaelluskengät.
Millainen on hyvä vaelluskenkä?
Hyvä vaelluskenkä tietenkin tuntuu hyvältä jalassa, päkiällä ja varpailla on tarpeeksi tilaa, kenkä joustaa sopivasti ja nilkka saa liikkua vapaasti. Hyvä kenkä kestää vuosia, eikä niiden kanssa tarvitse koko ajan varoa. Hyvän vaelluskengän tulisi pitää edes jonkin verran vettä ja tarjota jaloille tietyn verran suojaa.
Nilkan liikkeiden suhteen jakaudutaan kahteen koulukuntaan. Toisen mielestä jäykän kengän tulisi tukea nilkkaa ja toisen koulukunnan mielestä nilkka ei tarvitse tukea. Kuulun itse jälkimmäiseen ja olenkin useat reissut vaeltanut pelkillä lenkkareilla. Nilkka ei siis tukea tarvitse, mutta se on hyvä suojata kivien kolahduksilta, mitä matalissa lenkkareissa on hankala välttää kivikossa kulkiessa.

Vivobarefoot Tracker Forest ESC
- Suunniteltu asiantuntijoiden kanssa erityisesti retkeilyyn, vaellukseen ja muuhun villiin seikkailuun, esimerkiksi tutkimusretkille
- Kuvioitu ja pitävä Michelin© pohja, jossa 2,5mm pohjaa ja 7mm kuviointia
- Sandwich-verkkovuori, joka lisää kengän ilmanvaihtoa ja hengittävyyttä
- Kenkien materiaalina on käytetty nahkaa, kumia ja kierrätettyjä materiaaleja
- Lestiä löytyy kahta eri leveyttä, leveämpi miesten ja kapeampi naisten
- Säänkestävät ja vettähylkivät, eivät virallisesti vedenpitävät
- Kenkää löytyy kokomustana ja ruskeana.
- Hinta 260 euroa
Muut vaihtoehdot vaelluskengäksi?
Olen kulkenut monia reissuja muillakin kengillä. Kesällä nopeat reissut voi mennä polkujuoksukengillä eikä siinä hötäkässä tarvitse märistä sukista välittää. Lenkkarit kuivavat nopeasti, ovat hyvät ja kevyet jalassa. Normaalit lenkkarit ovat vaarallisen liukkaat metsässä, joten lenkkareista puhuttaessa tarkoitan tietenkin polkujuoksukenkiä.
Valitettavasti lenkkarit tai polkujuoksukengät eivät kuitenkaan kestä vaelluskengälle omaista käyttöä. Vaelsin Lapissa reilut 100km Merrelin polkujuoksukengillä ja kengät olivat tämän jälkeen entiset. Toiste en samaa ole uskaltanut Merrelin kengillä tehdä, mutta yhden kerran olen vaeltanut Karhunkierroksen paljasjalkapolkujuoksukengillä, eli Altra Lone Peakeilla. Lone Peakin pohja osoittautui pidemmän käytön jälkeen liian pehmeäksi metsämaastoon rinkan kanssa kuljettavaksi, jonka lisäksi mäkisessä maastossa kengän pohja luiskahti helposti päkiän alta karkuun. Loppupeleissä Lone Peakit olivat lestin leveydeltään minulle liian kapeat ja aiheuttivat jalkapohjaan hiertymän. Tässä osasyynä voi olla se, että paljasjalkakenkien käyttö aktivoi jalan lihaksia joka kasvattaa jalan kokoa.
Vaelluskenkämäinen paljasjalkakenkä eli Vivon Tracker Forest ESC voittaa ominaisuuksillaan kaikki muut kenkävaihtoehdot. Näillä palkasjalkakengillä olen kävellyt surutta mitään varomatta, niinkuin asiaan kuuluu, ja kengät ovat kestäneet hyvin ja samoin myös jalkani. Ehkä vähän enemmän ne tarvitsevat käytön jälkeen rasvausta, kuin perinteinen vaelluskenkä, mutta oikein mitään muuta kriittisempää ei näistä kengistä puutu.

Vivobarefoot Tracker Forest ESC vuoden aktiivisen käytön jälkeen
Jokainen kenkä tuntuu hyvältä ensimmäisen viikon aikana, mutta kengän todellinen luonto tulee esiin vasta pidemmän käytön jälkeen. Olen käyttänyt Tracker Forest ESC kenkiä nyt vuoden verran jokaisella retkellä, joihin vaelluskenkä kelpaa. Poislukien siis pyöräretket, joihin käytän muita kenkiä. Lisäksi kengät ovat olleet talvella muutaman kuukauden päivittäisessä käytössä.
Tracker Forest ESC on virallisesti vettähylkivä kenkä ja edelleen vuoden aktiivisen käytön jälkeen näiden vedenhylkivyys on priimaa. Vettähylkivyys ei mielestäni häviä tippaakaan goretex-kalvollisille kengille, jotka luokitellaan vedenpitäviksi. Oikeastaan, Tracker Forest ESC ainoastaan voittaa hengittävyydessä. Valitettavasti olen lukenut, että joissakin tapauksissa kenkä on alkanut vuotaa pohjan ja kenkäosan välistä alle vuoden ikäisenä ja koska valmistaja ei lupaa, että kenkä olisi vedenpitävä vaan vettähylkivä, ei kenkä mene takuuseen.

Suurin pelkoni paljasjalka-vaelluskengän suhteen oli se, etteivät jalat kestäisi kengissä kovaa kivikkoa tai muuta vaativaa alustaa, mutta pelko osoittautui turhaksi. Vivon Tracker Forest ESC:ssä on jonkin verran enemmän jämäkkyyttä jos vertaa normaaleihin ohuempiin paljasjalkakenkiin, sillä niiden pohjakuviointi on raskas ja yhteensä 9,5mm pohja on paksu, mutta kuitenkin joustava. Ainakin omille jaloilleni tämä on ollut tarpeeksi, valitettavasti kaikille ei. Asia ei selviä kuin testaamalla. Jalat kannattaa totuttaa aina pikkuhiljaa paljasjalkakenkiin ja käsittääkseni sama vinkki on vaelluskenkien kanssa mutta toisin päin: kengät täytyy sisäänajaa pikkuhiljaa että muotoutuvat omaan jalkaan ja pahimmilta kivuilta vältytään.
Minulla on ollut aina ongelmia jalkojen kanssa. Päkiöiden puutumista, penikkavaivaa, jalkojen kipuilua, jalkaholvin madaltumaa ja ongelmia pohkeen aktivoinnin kanssa. Jalkavaivat ovat helpottaneet huomattavasti sen jälkeen, kun siirryin käyttämään paljasjalkakenkiä ja täten myös käyttämään enemmän jalkapohjan lihaksia. Pitkillä vaelluksilla minua on erityisesti vaivanneet kovat jalkakivut perinteisissä vaelluskengissä, mutta jostakin kumman syystä paljasjalkavaelluskenkä ei tunnu jalassa niin kivuliaalta pitkässä matkassa, mitä perinteiset. Lieneekö syynä se, että jalka ja sen lihakset saa jatkuvasti liikettä, jonka lisäksi kivet ja muut maaston epätasaisuudet hierovat jalkaa kävellessä. Perinteisillä vaelluskengillä olen usein kärsinyt kivuliaista puisista pökkelöjaloista, mutta Tracker Forest ESC:itä käyttämällä olen päässyt skippaamaan pökkelöjalat kokonaan.

Vivobarefoot Tracker Forest ESC
Seuraavaksi kenkien ominaisuudet GearLabin arvostelutaulukkoa mukaillen (olen suuuri GearLabin fani!) ja alempaa löytyvästä taulukossa kenkien hyvät ja huonot puolet. Lopuksi kokonaisarvosana kengistä perusteluineen.
| Arvostelu aihealueittain |
|---|
| Suojaavuus: Kenkä suojaa tarpeeksi, muttei kaikkea. Kenkä ei tue nilkkaa, mutta suojaa nilkan kivien kolahduksilta. Kengässä ei ole korkoa, joten mahdollisuus nilkan nyrjähdykseen pienenee. |
| Pito: Pohja on erittäin pitävä. Joustavan ja mukautuvan pohjan vuoksi on helppoa säilyttää hyvä tuntuma maahan ja siten olla paremmin tietoinen kengän pidosta. Kengässä on pitoa myös mutaisilla poluilla ja rosoisilla kallioilla. Märällä ja sileällä kalliolla ei mikään kenkä pidä eikä tämäkään ole poikkeus. |
| Tuntuma: Pohja on ohut ja joustaa. Tämä tarkoittaa erittäin hyvää tuntumaa maastoon. Kenkä tuntuu pehmeältä ja mukavalta. Joskus jotkut kivet tuntee pohjan läpi, ei kivuliaasti mutta tuntee kuitenkin. |
| Vakaus: Kengässä ei ole paksua pohjaa, joka muljahtelisi pois jalan alta tai eristäisi jalan täysin maatuntumasta. Kengässä on todella hyvä tuntuma maahan, mikä lisää vakauden tunnetta. On helpompi pitää tasapaino, kun on tietoinen maan muodoista ja kengän liikkeistä. |
| Mukavuus ja koko: Kengät ovat erittäin anatomisesti muotoillut, eli jalan muotoiset. Kengästä löytyy kahta eri lestin leveyttä. Perinteisistä vaelluskengistä on ollut vaikeaa löytää tarpeeksi leveää kenkää, vaikka jalkani eivät ole millään tapaa poikkeuksellisen leveät. Tässä kengässä minulle toimi jopa kapeampi lesti. |
| Paino: Yksi kenkä painaa reilun 500 grammaa. Tracker Forest ESC:t ovat kevyet kuin lenkkarit, mutta ulkomuodoltaan vaelluskengät. Askel on näillä kengillä kepeä. |

Plussat
- kengät ovat kestäneet hyvin aktiivista käyttöä vuoden ajan eikä kulumisen merkkejä vielä ole
- pitävät kohtuullisen hyvin vettä, kuivuvat nopeammin kuin perinteiset vaelluskengät
- todella pitävä pohja vahvalla kuvioinnilla
- ei jalkojen puutumista, erittäin anatominen muotoilu eli kenkä on jalan muotoinen, toisin kuin perinteisissä vaelluskengissä
- hyvä tuntuma maahan
- kenkä mahdollistaa jalan luonnollisen liikkeen ja askel tuntuu ketterältä
- kevyet jalassa
- hengittävät, mutta myös vettähylkivät ja säänkestävät
Miinukset
- kenkä ei ole yhtä pitkäikäinen, mitä perinteiset vaelluskengät
- kengän taipuisuus ja pohjan ohuus voi olla järkytys paljasjalkakenkiin tottumattomille
- nahka vaatii aktiivista rasvaamista
- kengän kärjessä voisi olla perinteiselle vaelluskengälle ominainen kivisuojus, ettei kärjen nahka joutuisi niin koville
- kengät ovat vain vettähylkivät, jolloin valmistaja ei ole vastuussa jos kengät alkavat vuotaa
Kokonaisarvosana 4/5
Olen tyytyväinen kenkiin. Ne ovat tarjonneet sen, mitä lupasivat ja ovat omaan käyttöön juuri sitä, mitä tarvitsen. Yhden pisteen otan pois valitettavasti sen vuoksi, että tiedän jo valmiiksi etteivät kengät kestä yhtä pitkäikäistä käyttöä, mitä perinteiset vaelluskengät.




Jätä kommentti Sarenkin vaellus heinäkuussa: Kungsledeniä pitkin vuorille ja takaisin – RETKIAPINA Peruuta vastaus