RETKIAPINA

Viikko ennen reissua luvatut kelit näyttivät erittäin hyviltä! Lämpöä oli povattu reissuun eli toukokuun loppuun +15 ja +20 välille, täyttä aurinkoa, puolipilvistä ja muutamia sadekuuroja. Sehän kuulostaa kerrassaan aivan täydelliselle pyöräreissukelille! Onneksi edes sää on selvillä, koska mikään muu ei ole. Minkäänlaisia reittisuunnitelmia ei ole tehty tai katsottu yhtikäs mitään valmiiksi. Etukäteen oli ainoastaan päätetty, että reissu lähdetään kulkemaan myötäpäivään ja aikaa on viikko.

Tommi osti muutama viikko ennen retkeä itselleen pyörän, minä tilasin pyörälaukut ja yhdessä käytiin katsomassa kaupoilta muut puuttuvat varusteet ja välineet. Viriteltiin pyöriä valmiiksi, säädettiin varusteita ja iloittiin tulevasta matkasta. Reissupäivä tuli arjen keskellä tästäkin huolimatta äkkiarvaamatta, kaikki oli suunnittelematta ja itse reissuun lähtöpäiväkin oli täyttä sähellystä. Tunti ennen junan lähtöä Tommi lähti hakemaan kaupasta toista tarakkaa ja asensi sen kotipihassa ihan järkyttävässä kiireessä. Tässä vaiheessa en ollut enää varma, että ehdimmekö junaan. Ehdimme.

Matka sai alkaa!

Heti Turkuun saavuttua Tommin pyörän etutarakka petti. Se liukui niin alas, että hankasi rengasta. Siinä sitten ruvettiin säätämään pyörää keskellä laituria ja asennettiin patentti. Mitäpä reissu olisikaan ilman pientä lisäjännitystä varusteiden kestävyydestä? Ja minkä ihmeen takia se on aina Tommi, kenen varusteet pettää??

Onko teilläkin reissun ahdistavimmat hetket siinä, kun pääset paikan päälle, ihan vaikkapa luontokohteen parkkipaikalle, ja et vaan tiedä, että mihin suuntaan pitää lähteä kävelemään että löytää polun alun nolaamatta itseään ihmisjoukon edessä ihan totaalisesti? Ihmiset tuijottaa, parkkiksella on autoja ja hässääkkää? Se inhottava kiireen, epätoivon ja ahdistuksen sekainen fiilis. Meillä oli tällainen tilanne Turussa, siis kertaa kymmenen. Keskellä ihmisvilinää, nälkäisenä ja ilman reittisuunnitelmaa. Kamoilla, joista ei tiedetty että toimiiko ne vai ei. Siinä sitten ajeltiin päin honkia, autot tööttäilivät ja ihmiset huusivat. Semmosta. Löydettiin me onneksi joku avoin ruokapaikka Turun tietyömaiden lomasta ja napattiin safkat mukaan.

Suuntasimme ruokien haun jälkeen Turun Tuomiokirkolle evästämään ja samalla aloittamaan Saariston rengastie ihan virallisesti. Olipas mukavaa, kun oli edes joku paikka mihin suunnistaa hetkeksi istumaan. Kuulemma virallinen reitti alkaa tästä kirkolta ja tämä tiedon onnistuin löytämään junassa koittaessani epätoivoisesti keksiä reittisuunnitelmaa. Ruokien ja virallisen aloituksen jälkeen oli aika ottaa suunnaksi Parainen.

Mitä enemmän polki, sitä helpommaksi alkoi käydä. Polkemisen myötä reissustressi väheni. Keskittyminen pelkästään etenemiseen ja lihastyöhön usein helpottaa. Parasta! Poljimme ensin Paraisten keskustaan, kävimme kaupassa täydentämässä pyörälaukut pulleaksi ruokaa, josta jatkoimme ihmettelemään Paraisten avolouhosta. Olihan se näyttävä, mutta siskoni sanoin, aikamoinen ekosysteemin tuho.

Aurinko alkoi laskea ja illan määränpää lähestyä. Olimme päättäneet polkea illaksi ainakin Lenholmenista ohi, että olisimme mahdollisimman lähellä aamun ja koko reissun ensimmäistä lauttaa. Löysimme ihan mukavan leiripaikan hiukan Lenholmenin jälkeen. Äkkiä leiri pystyyn ja unille!

Päivä 2: Parainen – Nauvo

Heräsimme rentoon aamuun. Leiripaikkamme pienen nyppylän päällä oli kodikas. Linnut visersivät ja aamu sarasti. Hyvin oli telttakin pysynyt pystyssä koko yön kallioisella maaperällä, viritettynä kiiloilla, jotka oli tuettu kivillä ja laittamalla päätynarut pyöriin kiinni. Ei nimittäin ole mikään kätevä kupoliteltta tämä meidän ultralight Gossamer Gear The Two…

Aamupalaksi syötiin meidän puuroklassikko pähkinöillä ja kuivatuilla hedelmillä. Toimii aina erittäin hyvin, vaikka kotona puuro ei niin maistukkaan. Puuron ohessa päätettiin päivän määränpää ja se asetettiin Nauvoon. Nopeasti laskettuna reissu päästäisiin alusta loppuun kätevästi jakamalla matka niin, että jokaisena päivänä poljettaisiin noin 35km.

Leiripaikalta hurautettiin hetkessä lautalle, joka oli kätevästi saapumassa viiden minsan kuluttua satamaan. Siitä vaan viuhahdettiin kaikkien autojen edelle kyltin osoittamaan paikkaan jonottamaan. Ei ollut mitään selvyyttä lauttojen aikataulusta tai mistään muustakaan, joten käytiin kysäisemässä kioskin henksulta neuvoja ja karttaa. Kartta saatiin kioskin seinästä nappia painamalla ja ystävälliset neuvot tiskiltä. Onneksi lautalle oli menossa muitakin. Kanssamatkustajien esimerkkiä seuraten vanavedessä lauttaan siis!

Lautan nitkahtaessa nitkahti myös sydän. Tuli se lopullinen reissufiilis päälle. Ihana vapauden ja seikkailun tunne ryöpsähti heti lautan liikkeiden mukana. Kaikkialla kimmalsi sininen meri. Suuri lautta liikkui tasaisesti ja tuuli tuiversi. Nyt oltiin ihan oikeasti kunnon retkellä!

Lauttamatkan jälkeen olimme jo Nauvon saarella ja sen verran alkoi nälkä kurnia, että suuntasimme lähimmälle mukavan oloisille kallioille tekemään lounasta ja suunnittelemaan loppureittiä. Tommi haaveili Utön saarelle pääsystä, koska siellä olisi ollut majakka. Valitettavasti aikataulut meni sen verran ristiin saarelle menevän lautan kanssa, että ei onnistunut mitenkään. Jos reissua olisi vähääkään suunnitellut etukäteen, olisi saanut aikataulut sumplittua paremmin. Vinkkinä siis, jos haaveilet poikkasevasi Rengastien sivureiteillä, muista tarkistaa ja varata lautat etukäteen.

Ruokailun jälkeen oli enää noin kymmenen kilometriä matkaa leiripaikkaan. Enää ei tarvinnut ehtiä lautalle tai varattuihin majasijoihin. Matkan varrelta kohti Nauvon keskustaa löysimme sattumalta todella hienon Kaasivuoren ja haaveilimme joskus yön vietosta siellä. Keskellä kallioita oli ihan täydellisiä riippumattopaikkoja ja näkymät oli hienot. Jälikäteen googlatessa kävi ilmi, että kyseessä oli Turun saariston korkein kohta ja ilmeisesti jokseenkin suosittu paikka päiväretkille. Me emme paikan päällä kehenkään törmänneet ja päätieltä katsottuna paikka vaikutti olevan vähän piilossa.

Kävimme ihanassa pienessä kahvilassa kesken matkan, suuntasimme keskustaan kaupoille, pyörimme pitkin poikin, tsekkasimme paikallisen kirkon ja kävimme tutustumassa Nauvon Klockarbergenin luolastoon. Siellä sai hyvin kiipeillä menemään, mutta väsymys alkoi jo sen verran painaa ja kellokin olla jo niin paljon, että oli lähdettävä etsimään yöpaikkaa. Lyhyestä, alle 30km päivämatkasta huolimatta huomasimme, että olimme kuitenkin temppuilleet pyörien selässä jo kellon ympäri.

”Hämärän laskeutuessa Klockarbergenin jyrkänteiden päälle, tunnelma muuttuu aavemaiseksi. Syvältä luolastosta kuuluu lapsen hysteeristä itkua. Laajassa ja kosteassa luolastossa kummittelee pienen tytön henki. Vielä 1800-luvulla kun Nauvon saarella liikkui ja eli paljon susia, eläimet majailivat myös Klockarbergenin luolastossa. Kerrotaan, että tämä nuori tyttö on yksi petojen epäonnisista uhreista. Sudet ovat lähteneet ja tuskin niistä todellisuudessa edes ihmisille vaaraa olisi mutta tarinoissa lapsen sielu on onkaloiden ikuinen vanki.”

Ote Luolamiehen blogista

Mukavan, mutta väsyttävän kiipeilyseikkailun jälkeen oli aika etsiä leiripaikka. Aikamoisella hakuammunnalla mentiin tsekkaamaan joku luontopolku ja raahattiin pyörät ja kamat kallioiden päälle. Tämä oli se vaihe, missä huomasin hyttysverkon puuttumisen. Kovin kovaa stressiä en jaksanut asiasta vetää, meillä oli kuitenkin teltta mukana ja ainahan sitä yksi yö menee vähän kehnommilla yöunilla.

Päivä 3: Nauvo – Houtskari

Nauvosta Korppooseen päin lähtiessä oli mukavaa baanaa. Niinkin mukavaa, että hetken päästä tajusimme olevamme eksyksissä. Olimme pyöräilleet pitkin hissukseen kapenevia teitä, nauttineet auringon porotuksesta ja seuranneet polkuviittoja. Jossakin vaiheessa vain tajusimme, että tämä ei voi enää millään tapaa olla Saariston rengastie, koska yhtikäs mikään auto ei kulkisi tästä. Kyseessä olikin sitten Pyhän Olavin pyhiinvaellusreitti, joka reittimerkinnöillään houkutteli meidät Saariston rengastieltä keskelle pusikkoa. Onneksi reitti oli siinä kunnossa, että sitä pystyi pyörällä etenemään ja muutaman kilometrin puikkelehtimisen jälkeen se johdatti meidät takaisin autotielle, jota pitkin pääsimme jatkamaan matkaa takaisin reitille satamaan. Lauttakyydin jälkeen poljimme taas pois reitiltä mutta tällä kertaa tarkoituksenmukaisesti Korppoon keskustaan syömään ja etsimään kehuttua paikallista leipomoa.

Saimme vatsat melkein täyteen paikallisessa ravintolassa. Leipomo jäi välistä, sillä se oli mennyt jo yhden aikaan kiinni. Missasimme sen muutamalla tunnilla. Eipä tullut mieleen, että leipomot voivat mennä jo aikaisin iltapäivästä kiinni. Taas sellainen juttu, että olis ollut fiksua vähän suunnitella, mutta toisaalta suunnittelemattomassa reissussa on aina kunnolla (mukavaa ja asiaankuuluvaa) säheltämistä. Jos ei suunnittele, niin on otettava se mitä tarjolla sattuu olemaan. Korppoosta matka jatkui Houtskariin eli päivän päätepisteeseen. Mitä pienemmäksi saaret kävivät, sitä hienommaksi maisemat muuttuivat. Houtskarissa kävimme keskustassa pyörimässä ja syömässä illallisranet paikallisessa, ainoana avoinna olevassa kuppilassa. Keittiö oli mennyt jo aikoja sitten kiinni, mutta ystävällinen kyyppari teki nälkäisille polkijoille ranskalaisannokset. Ihanaa!

Houtskarissa oli paljon puita, kaunista idyllistä maisemaa, vanhoja rakennuksia, tuulimylly ja vain vähän ihmisiä. Tästä tuli ihan lempparisaari! Tietä pitkin oli mukava polkea, maisemat olivat vaihtelevia ja saarelta löytyi kaikenlaista ihmeteltävää ja infokylttejä koskien saaren historiaa.

Keskustasta poljimme Borgbergin tornille, kiipesimme ylös katsomaan maisemat, jonka jälkeen lähdimme rämpimään pitkin metsikköä etsien mahdollista leiripaikkaa. Maasto alkoi muuttua hankalakulkuiseksi, joten jätimme pyörät matkan varrelle ja jatkoimme etsimistä jalan. Löysimme lopulta ihan mukavan oloisen mestan kallioilta ja kävimme hakemassa kamat pyöriltä. Olimme aktiivisesti tehneet punkkitsekkauksia pitkin reissua ja tämän rämpimisen jälkeen nappasimme vaatteilta kipittelemästä pois neljä punkkia. Jaiks!

Hyttysten määrä täällä näytti olevan tässä paikassa sen verran raju, että päätimme koittaa Tommin riippumaton hyttysverkon kanssa kerrossänkyä, eli päällekkäin viritettyjä riippumattoja, joiden molempien päälle ujutetaan hyttysverkko. Minä nukuin alapedissä ja Tommi yläpedissä, itseltäni ei löydy samanlaista pienoista ahtaanpaikankammoa, mitä Tommilta. Olo oli oikeastaan erittäin mukava roikkua tuolla alalaverilla kaikessa rauhassa. Riippumatot virittyivät yhden hyttysverkon sisään paremmin mitä olisi voinut toivoa ja loppuilta meni auringonlaskua katsellessa ja karkkia syödessä.

Seuraavaan osaan pääset tästä.