RETKIAPINA

Siskoni Elli on tänä kesänä interrailaamassa yksin Italiassa kahden kuukauden ajan. Päätin polttaa vähäiset kesälomapäiväni ja lähteä seuraksi, ensimmäistä kertaa maata pitkin matkustaen Eurooppaan.

Olen viettänyt viimeiset neljä vuotta Suomessa retkeillen, enkä ole haaveillut ulkomaan matkoista. Ehkä nyt on aika muutokselle ja erilaisille seikkailuille. Mahtava tilaisuus olla rohkea ja testata uutta!

1. Junalippujen hankkiminen
2. Matkasuunnitelma ja matkan kustannukset
3. Miten sujuu neljän päivän matkutus Apuliaan, Etelä-Italiaan?
4. Kolme päivää upeassa hotellissa Monte SantʼAngelon vuorilla
5. Telttailua leirintäalueella Viesten rannoilla
6. Päiväretki Tremitin saarille
7. Sairastuminen reissussa ja paikalliseen ensiapuun tutustuminen
8. Paluumatka kuumeisena Suomeen
9. Reissun parhaat kokemukset

Junalippujen hankkiminen

Olin etukäteen ajatellut, että lippujen varaus on vähän hankalaa ja vaatii joidenkin tuntien perehtymistä asiaan. Olin väärässä. Tällaiselle ummikolle lippujen varaus oli erittäin hankalaa ja vaati muutaman työpäivän verran selvittelyä ja pienen hermoromahduksen, että ymmärtää yhtään mistään mitään!

Pahinta oli epätietoisuus. Olenko nyt liian aikaisessa vai liian myöhässä yrittäessäni bookata lippuja 2,5kk etukäteen? Olenko oikeassa paikassa etsimässä lippuja juuri tähän yhteyteen? Onko yhteydelle mahdollisesti joku toinen operaattori, jolta saisikin ostettua liput, joita ei tunnu mistään löytyvän? Olenko osannut valita oikeat kaupungit jatkoyhteyksien kannalta ja varmasti kartoittaa halvimmat vaihtoehdot? Onko tosiaankin mahdollista, että melkein kaikki yhteydet on jo myyty loppuun? Voiko yksi junamatka maksaa muka melkein 300 euroa? Ei voi olla…

Olin pihalla, erittäin pihalla. Suorastaan epätoivoinen. En tuntenut ketään, joka olisi lähiaikoina matkustanut maata pitkin Euroopassa ja jolta olisi voinut kysyä apua. Helpotuksena hätään toimi Facebook-ryhmä Maata pitkin matkustavat, useat nettisivut kuten maatapitkin.net, seat61.com, ja monien satunnaisten blogien artikkelit. Tuhannet kiitokset kaikille, jotka ovat materiaalia joskus reissuiltaan tuutanneet. Pienistäkin tiedonmuruista voi olla hädän hetkellä suuri apu!

Ensimmäisten junalippujen varaamiseen meni yhteensä kaksi kokonaista päivää. Asiaan täytyi perehtyä ja sitten hiukan puhallella, perehtyä lisää ja sitten taas puhallella. Paluumatkan liput varasin muutaman viikon kuluttua, kun olin isoimmasta järkytyksestä selvinnyt.

Vinkkinä voin kertoa, että varmasti matkan varaus onnistuu keneltä tahansa, mutta se vaatii asiaan perehtymistä. Lähde selvittelemään asioita hyvissä ajoin, varaa vaihtoihin hyvin aikaa ja ota mielellään yöjunaan makuupaikka tai ainakin paikkavaraus. Etsi lippuja eri operaattoreilta, testaa eri kaupunkeja. Kyllä se siitä! Seuraavalla kerralla lippujen ostaminen on jo paljon helpompaa.

Matkasuunnitelma ja matkan kustannukset

Maata pitkin matkustus Etelä-Italiaan kestää noin neljä päivää. Matkalle on varattu majoitus vasta ensimmäiselle etapille ja loput yöpymiset suunniteltaisiin lennosta. Mukana oli teltta ja muut maastoyöpymis- ja kokkailukamat, lisäksi reilusti reipasta ja joustavaa mieltä. Reissun kesto on kaksi viikkoa, josta puolet menee maata pitkin matkatessa Italiaan junalla ja laivalla.

Suunnitelmana on paahtaa junalla suoraa kyytiä Tukholmasta Italiaan noin puolen tunnin vaihdoilla turhia pysähtelemättä. Turku – Tukholma välin kuljen laivalla. Ensimmäinen yöjuna on otettu ilman paikkavarausta ja yhtämittaista junamatkustamista kertyy 26 tuntia putkeen.

Paluureitti on hiukan lokoisampi. Aloitan matkani Milanosta ja hyppään suoraan ÖBB:in yöjunaan, jaettuun makuuhyttiin. Seuraavana päivänä matkaan Saksan läpi Travemünden satamaan ja taitan loppumatkan Finnlinesin rahtilaivalla Helsinkiin. Myös rahtilaivassa minulla on jaettu hytti.

Alla on esitettynä vain matkakustannukset Suomesta Italiaan ja takaisin. Näiden kustannusten lisäksi maksoin paikalliset junamatkat Italian sisällä, lisäksi useita bussilippuja Italiassa, junamatkat Jyväskylästä Turkuun ja takaisin päin Helsingistä Jyväskylään.

Reittisuunnitelmani matkalle Suomi – Italia – Suomi

• Reitti Suomesta Italiaan
• Turku – Tukholma – Malmö – Kööpenhamina – Hampuri – München – Bologna
• Turku – Tukholma, Silja Line hintaan 57€
• Junalippu Tukholmasta Bolognaan Deutsche Bahnilta 90€

• Reitti Italiasta Suomeen
• Milano Rogoredo – München – Lübeck – Travemünde Skandinavienkai – Helsinki
• Junalippu välille Milano Rogoredo – Travemünde Skandinavienkai, yö jaetussa makuuhytissä, lippu ÖBB:iltä hintaan 221,20€
• Travemünde Skandinavienkai – Helsinki, Finnlinesin rahtilaivalla, hinta jaetussa hytissä 159,04€

Junaliput Italiaan maksoivat lopulta viisi kertaa sen, mitä täsmälleen samalle ajalle olevat lentoliput olisivat maksaneet. Lentolippujen hinta olisi ollut 105€, kun taas juna- ja laivaliput maksoivat yhteensä 527,24€.

Lentäminen ei ole vaihtoehto, sillä olen ilmastoahdistusta poteva ekohippi, jolloin ainoaksi vaihtoehdoksi jää maata pitkin matkustus. Jos matka on minulle tarpeeksi tärkeä, raha ja aika löytyy. Jos näitä ei löydy, matka saa jäädä tekemättä.

Haluaisin sanoa, etten ilmastosyistä lennä enää koskaan, mutta en valitettavasti voi. Säästän elämäni viimeisen lentomatkan mahdollisuuden rakkaan ystäväni häitä varten Australiaan. Mihinkään muualle en lennä.

Miten sujuu neljän päivän matkutus Apuliaan, Etelä-Italiaan?

Huomasin kolme päivää ennen reissua, että vanha passini ei ollut enää voimassa. Tilasin express-passin, joka toimitettiin onneksi aikataulun mukaisesti yhdessä vuorokaudessa Tampereelle. Panikoin hieman, mutta onneksi asia järjestyi. Valitettavasti, passisekoilu oli hyvää esimakua siitä, miten koko reissu tulisi kulkemaan.

Ensimmäinen matkustuspäivä lähti liikkeelle itkuisissa merkeissä. Tuntui aivan järkyttävän pahalta lähteä kotoa ja olla ensimmäistä kertaa näin pitkään erossa Tommista. Aikamoinen herkkis se on minustakin kuoriutunut, mutta jotenkin niin käy, kun on onnellinen. Kun kaikki on kotona hyvin ja arkikin rullaa, niin tuntuuhan se nyt pahalta jättää toinen ja lähteä jännittävään maailmaan!

Junamatka Jyväskylästä Turkuun meni hetkessä. Ostin vielä kesken matkan lisälipun Turun rautatieasemalta Turun satamaan, sillä en etukäteen tiennyt että VR:än junat kulkevat satamaan asti. Olin jonkin verran pihalla myös siitä, miten kaikki laivalla toimi. Seurasin perässä kuinka ihmiset liikkuivat terminaalissa ja kulkivat laivassa. Sählätessäni avainkortin kanssa en päässyt ensin edes hyttiini sisälle, mutta heti kun pyysin apua, avainkortti toimi. Perinteinen maaginen kosketus. Onneksi käytävillä oli henkilökuntaa auttamassa! Pientä reissujännitystä ilmassa…

Katselin illalla pienestä hytin ikkunasta, kuinka kuu kohosi meren ylle ja aurinko laski. Meren sävyt muuttuivat tummemmiksi. Horisontissa siinsi auringonlaskun oranssi liukuväri. Kuu kohosi taivaanrannan ylle. Hengitin syvään ja katsoin vellovia meren liikkeitä. Olin matkalla. Seikkailufiilis hiipi kehoon. Vihdoinkin tunsin jotakin tuttua vuosien takaista matkailuinnostusta.

Yhtäjaksoinen 26 tunnin junamatka ei ollut niin paha, mitä etukäteen kuvittelin. Inhottavin osuus oli yöjuna ilman paikkavarausta. Päädyin nukkumaan ravintolavaunun penkille sen jälkeen, kun minut häädettiin pois ikkunapaikalta kesken unien. Olin tietenkin jonkun toisen paikalla. Kahden huonosti nukutun yön jäljiltä ehdin aamuyön tunteina jo miettiä, oliko tässä hommassa sittenkään mitään järkeä, mutta onneksi aamulla on aina poikkeuksetta kaikki paremmin.

Vaihdot ja junamatkat menivät yllättävän hyvin. Yhdestäkään menomatkan vaihdosta en myöhästynyt, mutta välillä puolen tunnin vaihdot tuntuivat kyllä aika tiukoilta. Tarkistin kaikkien juna-asemien kartat etukäteen ennen vaihtoa. Ainoastaan Saksassa oli pientä haparointia juna-asemalla, sillä odottamani juna katosi yhtäkkiä näytöltä. Kuulutuksia ei ollut englanniksi, mutta sain onneksi apua paikallisilta. Saksassa vaikutti olevan paljon junaliikenteen muutoksia, peruutuksia ja myöhästymisiä. Suosittelen kokemukseni pohjalta kaikille Saksan läpi matkaaville reiluja vaihtoaikoja. Mainittakoon vielä sekin, että DB:ltä ostetussa junalipussa saapumisaikani asemalle oli merkitty väärin, 30 minuuttia liian aikaisin. Onneksi lipun ainut pidempi vaihtoaika, 90 minuuttia, pelasti tilanteen ja ehdin jatkoyhteyteen.

Ainoastaan yksi junayhteyteni oli peruttu. Kaikki matkustajat ohjattiin hienosti korvaaviin busseihin. Olo tuntui muutoksista ja lyhyistä vaihdoista huolimatta turvalliselta, koska koko matka oli ostettu samalle lipulle ja DB oli vastuussa siitä, että pääsen määränpäähäni. Lisäksi väsymys alkoi jo sen verran painaa, etten jaksanut enää jännittää. Oli olo hiukan välinpitämätön, mutta sen johdosta myös rento. Nautin vain huolettomasti kyydistä.

Viimeinen junamatka päättyi Bolognaan ja pääsin perille Italiaan tiistaina klo 14:30. Olin lähtenyt liikkeelle edeltävänä sunnuntai-iltana. Bolognassa vietin ensimmäisen yön pysähdyksissä. Olin todella väsynyt. Astuin viileästä, ilmastoidusta junasta paahtavan kuumalle kadulle. Tuntui, että olisin ollut saunassa. Asfaltti hohkasi paahtavaa kuumuutta jalkoihini. Lämmintä oli reilusti yli 30 astetta, mutta oli silti mukava jaloitella rinkka selässä etsiskellen hotellia. Puut ja korkeat rakennukset tarjosivat onneksi varjoa.

Italialaisen pyhäpäivän vuoksi melkein kaikki oli suljettu, mutta onnistuin löytämään auki olevan hedelmäkaupan ja baarin, joista sain ostettua lämmintä ruokaa ja eväitä. Olin ehtinyt olla Bolognassa vain neljä tuntia, mutta olin niin poikki, että menin jo klo 18 nukkumaan. Heräsin seuraavana aamuna klo 7. Aamulla täytin vesivarannot pullovedellä ja lähdin matkaan kohti Foggiaa, jossa tapaisin vihdoin siskoni.

Kolme päivää upeassa hotellissa Monte SantʼAngelon vuorilla

Reissun ainut etukäteen suunniteltu majoitus oli kolme yötä Al Dolmen -hotellissa. Hotellille pääsi hyvin julkisilla ja paikka oli mukavan korkealla, sopivasti luonnossa ja omassa rauhassa. Paikka tuntui kotoisalta.

Vietimme kolme rauhallista päivää nautiskellen elämästä Monte SantʼAngelon vanhassa kaupungissa ja Al Dolmenin omassa rauhassa. Olin päätynyt Italiaan juuri italialaisten kesäloman aikaan ja tämä syrjäinen pieni vuoristokylän keskusta oli täynnä ihmisiä. Siltikään, ihmismassat eivät pahemmin häirinneet ja meno oli aika rauhallista. Ehkäpä syynä on paikan vahva uskonnollisuus, onhan Monte SantʼAngelo kuuluisa katolisten pyhiinvaeltajien kohde.

Söimme paikallisia herkkuja, ihastelimme maisemia, tutustuimme mestoilla pyöriviin eläimiin, katselimme auringonlaskuja, tutustuimme paikalliseen Normannien linnaan, söimme herkullista paikallista ruokaa, kävimme pyhän Mikaelin luolassa, josta paikka on kuuluisa ja nautiskelimme elämästä vuorilla.

Al Dolmen oli ihana kokemus. Suuret kiitokset Lucialle, joka auttoi meitä kaikessa ja sai olomme tervetulleeksi. Saimme kyydin ruokakauppaan ja leipomoon. Saimme tietoa paikallisesta elämästä, mukavaa jutusteluseuraa ja Elli pääsi hiomaan italiantaitojaan.

Telttailua leirintäalueella Viesten rannoilla

Kolme päivää samassa paikassa on tarpeeksi. Oli aika etsiä uusi suunta! Olisin kovasti halunnut kohti Foresta Umbraa, mutta mihinkään sinne päin ei päässyt julkisilla. Selvitimme jonkin aikaa minne julkiset veisivät ja valitsimme kohteeksi Viesten.

Olimme etukäteen katsoneet pitchup.com-sivustolta minkä verran Apulian alueelta löytyy telttailupaikkoja. Löysimme yhden mukavan oloisen leirintäalueen erikoisella nimellä Birdwatching Parking Zoe ja laitoimme suoraan Whatsappissa viestiä. Saimme nopeasti viestin, että tervetuloa ja tilaa on.

Jäimme Al Dolmenin edustalle selvittämään millä aikataululla ja busseilla pääisisimme perille. Lucia tuli luoksemme ja ryhtyi avuksi. Hän soitti siskonsa miehelle ja pyysi, että hän ohjeistaisi meidät oikealle bussipysäkille Manfredoniassa. Sitten hän soitti vielä lipunmyyntiin ja varmisti, että saamme Tabaccheriasta liput oikeaan bussiin. Vielä tämänkin lisäksi hän halusi auttaa ja heitti meidät muutaman kilometrin päässä olevalle bussipysäkille. Vielä lopuksi halausten kera hän sujautti meille mukaan croisantteja matkaevääksi.

Olimme todella ilahtuneita ja äärimmäisen helpottuneita tästä avuliaisuuden määrästä. Siskoni kertoi, ettei tämä ole ihan niin poikkeavaa, sillä Italialaiset ovat kuuluisia vieraanvaraisuudestaan, ainakin kun siirrytään pois massaturismin alueilta.

Jos meitä jostakin olisi ennen matkaa pitänyt varoittaa niin siitä, että vuoristossa mutkittelevassa bussissa tulee todella huono olo. Olimme Ellin kanssa molemmat kalpeita kahden tunnin bussimatkan jälkeen. Vilkaisimme vähän väliä toisiamme merkitsevästi ja vakuuttelimme kuinka vähän bussimatkaa on enää jäljellä.

Ihmistäytteiset hiekkarannat eivät kuulu omiin lempparipaikkoihin, mutta italiailaisille ne ovat parasta kesäloman ajanvietettä. Vieste on suosittu lomakohde rantojensa vuoksi. Italialaiseen tapaan rannat ovat täynnä ihmisiä ja luonnonkauniissa maisemassa pauhaa musiikki. Rannalle mennään koko päiväksi ja illasta suunnataan kaupungin eloon. Tiet ruuhkautuvat iltaisin, kun rannoilta siirrytään kaupungille. Kaikki nauttivat Viestessä, paitsi minä.

Viesten tuulisilla rannoilla tunsin kuumuuden olevan sietämätöntä. Varjossa oleilu ei auttanut. Merivesi tuntui liian lämpimältä. Väsytti, eikä luonnon kauneus sykähdyttänyt. Tuntui, ettei ruoka maistu eikä kehossa ollut energiaa. Olin nukkunut huonosti, nenä vuoti ja aivastelin jatkuvasti. Alkoi vähän jännittää.

Päiväretki Tremitin saarille

Huonosta olostani huolimatta päätimme lähteä testaamaan miten vointiini vaikuttaa päiväretki Tremitin saarelle. Birdwatching Parking Zoe -leirintäalueen ihana Sonya auttoi meitä varaamaan liput laivaan ja kuljetukseen. Lädimme aamulla seitsemän aikaan matkaan. Laivamatka Adrianmerta pitkin Tremitin saarelle kesti kaksi tuntia. Saari oli kauneinta näkemääni Italiaa, mutta oloni oli huono ja paheni päivän mittaan, joten reissusta oli hankala nauttia. Jaksoin käydä kerran viilentymässä meressä ja kaikki muut hetket nukuin. Kuumuudessa ja mäkisessä maastossa kävely vei kaikki voimat. Keuhkot olivat väsyneet ja sydän tuntui muljahtelevan.

Selvisin päiväretkestä hengissä ja olimme taas tutulla leirintäalueella. Aurinkokin alkoi laskea, joka toi helpotusta kuumuuteen muutaman asteen verran. Toinen leirintäalueen työntekijöistä, Michele, oli päättänyt yllättää meidät eurooppalaisella illallisella. Söimme rennosti yhdessä jutustellen elämästä, perinteiseen italialaiseen tapaan.

Sairastuminen reissussa ja paikalliseen ensiapuun tutustuminen

Retki Tremitin saarelle oli selvästi liikaa, sillä aamulla heti kuuden jälkeen ryhdyin oksentamaan voimakkaasti. Olo oli aivan järkyttävä. Siinä minä olin polvillani vapisten betonikorokkeen päällä leirintäalueen laidalla ja oksensin antaumuksella Italian aamun kauniin oranssissa auringonnousussa.

Siinä minä olin polvillani vapisten betonikorokkeen päällä leirintäalueen laidalla ja oksensin antaumuksella Italian aamun kauniin oranssissa auringonnousussa.

Päätimme matkustaa heti aamusta lähimpään suureen kaupunkiin Foggiaan ja ottaa halvan hostellin muutamaksi yöksi. Illalla kuuntelimme ikkunattomassa hostellihuoneessa paperinohuiden seinien läpi kiusallisen selvästi huonenaapurien rakkaudenosoituksia. Nukuimme kuitenkin yön hyvin, kiitos ilmastoinnin.

Oloni oli mennyt vieläkin huonommaksi ja päällä oli järkyttävä migreenikohtaus. Käyttämäni kohtauslääke ei enää auttanut. Olo oli kuumeinen, pahoinvoiva ja itkuinen. Jokainen liikahdus sai aikaan järkyttävän jyskytyksen. Kaipasin kotiin.

Soitimme vakuutusyhtiöön ja saimme toimintaohjeet, sillä huomenna olisi aloitettava matkustus takaisin Suomeen. Suuntasimme ensiapuun.

Menimme sairaalaan taksilla, sillä kuumuudessa kävely olisi migreenikohtauksessa liikaa. Taksikuski oli ystävällinen ja saattoi meidät ensiavun puolelle, eli suuren halliin, johon ambulanssit ajoivat kiireelliset potilaat. Lääkäri vei meidät sivummalle, kysyi muutamia kysymyksiä ja ohjasi sitten odotusaulaan.

Muutaman tunnin odottelun jälkeen pääsin hoitajan vastaanotolle. Minulta otettiin verikokeet ja sain kipulääkettä suoraan suoneen. Noin vartissa olo alkoi helpottaa huomattavasti. Kommunikointi terveydenhoitoasemalla oli hiukan vaikeaa ja meno muutenkin oli hyvin poikkeavaa suomalaisesta sairaanhoidosta. Sain kuitenkin hyvää hoitoa, vaikka lääkäri uhkasikin, että endoskooppi työnnetään seuraavaksi silmästä sisään jos tähystys nenän kautta ei onnistu liian jännittämiseni vuoksi.

Kielimuurin takia jäimme muutamaksi tunniksi turhaan odottamaan vielä viimeistä lääkärin vastaanottoa, vaikka olisimme voineet jo lähteä. Ensiavussa meni lopulta kahdeksan tuntia, emmekä saaneet enää taksia puoliltaöin takaisin Foggian keskustaan. Puolen tunnin häsläyksen jälkeen ystävälliset jehovantodistajat heittivät meidät keskustaan. Taisimme vaikuttaa aika reppanoilta.

Paluumatka kuumeisena Suomeen

Koska lääkäri oli sanonut, että matkustus onnistuu takaisin, oli sen sitten onnistuttava. Kävin hakemassa aamulla apteekista antibiootit ja särkylääkkeet, joiden voimin jaksaisin Suomeen. Nautimme aamiaisen kahvilassa ja kävelimme yhdessä rautatieasemalle. Sanoimme heipat, toivotin siskolle hyvää reissun jatkoa ja astuin paluumatkan ensimmäiseen junaan.

Olin vielä kuumeessa ja jaksoin ainoastaan särkylääkkeiden voimin. Tuntui, että seurasin liskoaivojeni toimintaa modernissa ympäristössä jostain etäisyyden päästä. Alkumatka meni nollat taulussa, kunnes huolettomassa olotilassa päätin tilata ranskalaiset ja syödä ne kaikessa rauhassa. Aikaa oli hyvin, sillä seuraavaan vaihtoon oli kaksi tuntia.

Ranskalaisia syödessäni aloin pikkuhiljaa kyseenalaistaa tilannetta. Voiko tosissaan olla, että kuljen junalla Italian läpi vain muutamassa tunnissa? Etsin nopeasti puhelimen esiin ja kaivoin oikeasta sähköpostista eilen ostetut liput. Tuijotin epäuskoisena ruutua. Junan lähtöön on kaksi minuuttia!

Heitin rinkan selkään ja lähdin juoksemaan. Tajusin, etten edes tiennyt oikeaa laituria, jolta juna lähtisi. Enkä muista junan nimeä tai numeroa. Pysähdyin lähtevien junien näytön eteen ja kaivoin vapisevin käsin puhelimen uudestaan esille. Olin niin paniikissa, etten ensin ymmärtänyt, mitä lipussa luki junan tietojen kohdalla. Pinnistin kaikilla voimillani ja yritin ymmärtää lukemaani. Vilkaisin monitoria. Luultavasti kyseinen juna näkyi siinä muutaman sekunnin ja katosi. Juoksin oikealle laiturille ja näin junan lähtevän liikkeelle. Ilman minua.

Tuntui että olisin leffassa. Kuumuus oli tukahduttava, samoin sisälläni vellova paniikki. Hengitin liian nopeita henkäyksiä, hyperventiloin. Näin vieressäni monta aseman työntekijää ja menin aivot paniikin sumentamina kysymään apua. Varmistelin vielä heiltäkin, että onko oikeasti käynyt nyt niin, että olen myöhästynyt junasta. Yksi heistä vei minut ystävällisesti viereiselle infopisteelle ja tämä työntekijä, nuori poika, huomasi panikointini ja kertoi rauhallisesti, ettei tässä ole mitään hätää. Hän pyysi rauhoittumaa ja kertoi, ettei paniikkiin ole syytä. Hän neuvoi minulle junaliput, joilla ehtisin vielä hyvin jatkoyhteydelle Milanosta lähtevään yöjunaan.

Kävin ostamassa liput itse viereisessä automaatissa ja tulin vielä tältä samalta työntekijältä varmistamaan, että olen ihan kartalla. Hän poistui infokopista ja kävelytti minut vielä oikealle laiturille. Hän pyysi odottamaan rauhassa ja kertoi, että jos laituri vaihtuu, hän tulee hakemaan minut oikealle laiturille. Olin niin helpottunut, että melkein itkin. Veikkaan kyllä, että silmäni olivat jo kosteat panikoinnista. Kuume, stressi ja matkustus eivät toimi yhdessä.

Selvisin perille Milanoon. Milano Rogoredon asemalla oli levotonta. Aseman tunnelin portailla istui paljon jengiä hengailemassa ja laiturilla juoksi naureskelevaa nuorisoa, joku aivan muutaman sentin päästä minusta. Puristin laukkuani tiukemmin. Asemalla kulki poliiseja, jotka tarkistivat ihmisten henkilöllisyystodistuksia ja häätivät osan istuskelijoista pois.

Yöjunassa oli mahtava tunnelma! Törmäsin japanilaiseen Rukaan, kenen kanssa odottelin yhdessä ÖBB:in junaa Rogoredon asemalla. Ruka oli kuukauden mittaisella reissulla Euroopassa erittäin painavan matkalaukun kanssa. Oli ihanaa jutella samanhenkisen ihmisen kanssa, joka matkusti myös yksin. Aivan sattumalta jaoimme myös saman makuuhytin. Mikä mäihä! Nauroimme ja juttelimme. Saimme turvaa toisistamme.

Kuuden aikaan aamulla kuulutettiin, että yöjuna on tunnin myöhässä. Muistelin, että olin ottanut hyvin aikaa laivaan ehtimiseksi ja päätin jatkaa uniani rauhassa. Heräsin seuraavan kerran puoli kahdeksalta aamulla. Kukaan muu ei ollut vielä hereillä, joten menin käytävälle katselemaan maisemia. En jaksanut enää maata.

Seisoskelin junan käytävällä ja konduktööri tuli kysymään, olisimmeko halunneet jo aamupalaa jos kaikki ovat jo heränneet. Kerroin, että muut vielä nukkuvat, mutta minä voisin jo syödä, jos se on mahdollista. Maailman ystävällisin konduktööri toi minulle aamiaisen ja avasi oman hyttinsä oven, että voin istuen nauttia aamiaisesta. Katselin kahvia juoden ja marmeladileipää syöden jumalaisen kauniita Itävaltalaisia vuoria.

Yöjunan myöhästymisen vuoksi myöhästyin kaikilta jatkoyhteyksiltäni, eli yhteensä kahdesta junasta ja yhdestä bussista. Sain konduktööriltä ohjeen, että voisin mennä samalla lipulla seuraaviin juniin ja niin tein. Ongelmia lipun kanssa ei ollut. Saksassa junaliikenteessä oli paljon muutoksia ja seuraava juna, jolla pääsisin Saksan läpi Travemündeen oli jaettu kahteen eri junaan. Toinen meni Travemündeen ja toinen aivan muualle. Laiturilla aloin tuttuun tapaan kyselemään kanssamatkustajilta apua ja joku ihana nainen kertoi tilanteesta ja saattoi minut oikeaan junaan. Olin taas todella liikuttunut ihmisten auttamishalusta.

Kaksi edellistä matkustuspäivää kuumeessa olivat olleet erittäin raskaita, mutta pääsin perille terminaaliin. Kävelin vahingossa jostain kummallisesta paikasta sisälle, mutta sisälle kuitenkin päästiin. Terminaalissa oli vain vähän ihmisiä, mutta viinakauppa oli auki. Kaikkialla oli hämärää. Etsin check-iniä ja suuntasin yläkertaan, josta sen löysin. Sain ohjeet odottaa shuttlebussia aulassa.

Tuntui, että satojen kilojen betoniviitta olisi nostettu rintakehäni päältä, kun shuttlebuss kurvasi laivaan. Olin vihdoinkin turvassa. Nousin bussista ja kävelin laivan vastaanottoon ja kuulin ihmisten puhuvan suomea. En tiedä olenko koskaan ennen ilahtunut näin paljon suomen kielestä.

Nukuin parhaat uneni Finnlinesin rahtilaivan hytissä. Hytit olivat todella puhtaat ja mukavat, peitot ja tyynyt täydelliset. Laivassa oli ihanan viileää välimeren paahtavan auringon jälkeen. Hytissä ei ollut ikkunaa ja hyttikamunikin osasi arvostaa pitkiä yöunia, joten sain nukuttua melkein kellon ympäri.

Reissun parhaat kokemukset

Tulin kotiin ja tunsin epäonnistuneeni. Olin kaksi viikkoa lomalla, matkustin puolet lomapäivistä ja sairastin viikon. Oloni oli paikoin äärimmäisen hirveä enkä ehtinyt nauttia matkasta kuin muutaman päivän. Myöhästyin junista, kärsin järkyttävästä migreenistä ja pelkäsin sairaalassa. Aiheutin Ellille huolta ja pettymystä. Kaikin puolin pieleen mennyt reissu, taas kerran. Syytin itseäni siitä, että olin taas ollut typerä ja pilannut kaiken.

Kun oli muutaman päivän keräillyt itseäni, ei tuntunutkaan enää niin pahalta. Loma vaihtui sairauslomaksi. Sain vihdoinkin levättyä ja myös mieli alkoi muuttua väsyneen alavireisestä normaaliksi. Ymmärsin, että tässä oli hyviäkin seikkailuja, eikä pelkästään epäonnistumisia. Eikä kukaan voi sille mitään, että joskus sairastuu.

Oli upeaa kokea italialaisten vieraanvaraisuus. Oli mielenkiintoista törmätä erilaisiin ihmisiin ja saada vaikeissa tilanteissa apua. Oli hienoa oppia itsestä uusia asioita ja ymmärtää, että olen muuttunut.

Oli hassulla tavalla todella vapauttavaa olla se, ketä autetaan, sillä teen itse asiantuntijuustyötä, jossa autan ihmisiä joka päivä vaikeissa tilanteissa. Tuntui ihanalta kohdata ihmisten hyvä tahto. Se antoi voimia myös töihin.

En saanut enää ulkomaanmatkailusta sitä, mitä sieluni kaipaa eniten. En kaipaa uusia makuelämyksiä, ihmistäytteisiä hiekkarantoja, kauniita hotellihuoneita tai kokemuksia paikallisesta elämästä. Kaipaan vain ja ainostaan syvempää yhteyttä luontoon. Vaihtelu tietenkin virkistää ja välillä on kiva tehdä jotain muuta, mutta on hyvä oppia, mitä erilaiset matkat minulle tarjoavat.

Sairastelusta huolimatta reissu sai minut tajuamaan, että Euroopassa on mahdollista matkustaa maata pitkin ja että se varmasti onnistuu keneltä tahansa, vaikka kuumeessa. Ei tarvitse lentää ja nyt voi taas lähteä tyttöjen kanssa reissuun, kun on vaihtoehto lentämiselle!

Vietin reissun parhaat hetket junissa. Katsoin, kun Saksassa nousi aamuhämärässä sumuisen, tumman vihreän värisen pellon keskeltä punertavana hohtava aurinko. Olin juuri herännyt raivintolavaunun penkiltä. Kahvi tarjoiltiin pöytään ja hörpin sitä silmät naulittuina maisemaan. Itävallassa tuijotin yöjunassa mykistyneenä, kun aamu alkoi sarastaa ja juna ohitti juuri kasapäin vuoria ja suuren vuoren rinteellä sijaitsevan linnan. Näky oli niin vaikuttava, että ihoni meni kananlihalle ja silmäni kostuivat. Tunsin vuorien kutsun ja koin sielussani asti luonnon kauneuden.

Kaikki hienoimmat hetket tulevat aina yllättäen ja vaikka reissu olisi kuinka kurja, voi siitä löytyä pieniä hopeareunuksia. Kunhan vain on, elää ja uskaltaa. Päästää irti ja nauttii siitä, mihin tie vie. Jos edes sekunnin ajan mietit tätä lukiessa että pitäisikö lähteä maata pitkin, niin lähde!

Seuraaviin seikkailuihin!