RETKIAPINA

Ensimmäisen osaan pääset tästä, jos et sitä ole vielä lukenut. Jatketaan siitä mihin jäätiin, eli viikon mittaisen bikepacking-retken päivä numero neljä starttaa Houtskarissa 25. toukokuuta vuonna 2022. Lämpötilat vaihtelevat 15 – 20 asteen tuntumassa ja aurinko pilkahtelee pilviverhon takaa. Alla on kolme maastoyötä ja seuraavaksi yöksi matkataan Iniöön, reissun ensimmäiseen sisämajoitukseen. Reissua on jäljellä yhteensä neljä päivää ja noin 150km.

Päivä 4: Houtskari – Iniö

Melkein uskomatonta, mutta kuitenkin totta. Yhden puuttuvan hyttysverkon takia järjestetty riippumattojen kerrossänkyviritelmä toimi! Nukuttiin hyvät unet eivätkä itikat syöneet. Itse nukuin alapedissä ja siellä oli oikein kotoisat oltavat. Tommia ahtaanpaikankammoisena olisi saattanut vähän ahdistaa, minulle taas oli oikein lokoisaa.

Ainoana miinuksena tässä pusikkotouhussa olivat punkit ja niitä sai valitettavasti syynäillä vähän väliä. Takaisin pyörille päästyämme taisimme napata yhteensä viisi punkkia pois vaatteiltamme. Hotellinkiilto silmissämme viritimme kamppeet takaisin pyöriin ja lähdimme virne naamalla polkemaan kohti satamaa.

Muutaman lautan, parin tunnin odottelun ja joidenkin polkaistujen kilometrien jälkeen olimme perillä Iniön saarella. Kävimme kaupassa, kokkailimme ulkona ja odotimme aikaa, jolloin hotellihuoneeseen pääsisi kirjautumaan sisälle. Yllättävää kyllä, pienestä Iniön kyläkaupasta nimeltä Lanthandel löytyi kaikki ainesosat erittäin herkullisiin vegeburgereihin! Tämä oli reissun paras ja täyttävin ateria. Söimme siis molemmat kaksi burgeria mieheen, vähemmällä ei olisi pärjännyt.

Vihdoinkin kello alkoi olla sen verran, että hotelliin pääsisi ujuttautumaan. Ja nimenomaan ujuttautumaan, sillä henkilökuntaa ei näyttänyt olevan paikalla. Käytävää vastapäätä istui hämärässä joku tyyppi puhelinta räpläten ja meitä tuijottaen. Hetki mietittiin, ollaanko sittenkin tultu hotellin sijaan jonkun kotiin, sillä käytävällä oli reilusti taravaa ja kummallinen häiskä tuijottaa meitä niinkuin olisimme tunkeutumassa hänen kotiinsa.

Emme löytäneet hotellilta henkilökuntaa tai sisäänkirjautumisohjeita, joten tarkistin Bookingista huoneen numeron ja siitä sitten vaan mentiin oikeaan huoneeseen sisälle ja väsymyksen vuoksi melkeimpä saman tien nukahdettiin päikkäreille.

Heräsimme noin tunnin kuluttua päiväunilta ja edessä olisi ehkä hiukan nihkeä esittäytyminen majoittajan kanssa. Mutta mikäs siinä, meidät otettiin erittäin ystävällisesti vastaan, vaikka olimme olleet aika oma-aloitteisia sisäänkirjautumisen kanssa ja vielä onnistuneet booking.com:in kautta varaamaan huoneen vain yhdelle hengelle.

Booking.comissa ei ollut mainintaa siitä, että hotellin omistajat asuvat vieraiden kanssa samassa talossa. Lisäksi bookingin majoittajaprofiilissa oli täysin erinäköisen henkilön kuva. Todellisuudessa hotellihuoneen hintainen hostellihuone oli lasiseinän takana ruokailuhuoneen vieressä ilman äänieristystä. Käytettävissä oleva wc oli ruokahuoneen toisella puolella eteisessä. Suihku oli jossain toisessa kerroksessa. Päätimme kuitenkin jättää hotelli vaiko hostelli -pohdinnat sikseen ja siirtyä tutkailemaan Iniön saarta.

Kylähurvittelun jälkeen oli aika palata majoitukseen. Olimme taas väsyneitä ja valmiita unille. Vielä ei ollut kuitenkaan unen aika, sillä lasi-ikkunaseinän takana oli eräs majatalon työntekijä soittamassa usean tunnin mittaista puhelua kotipuoleen. Puhelu jatkui ja jatkui, vielä hiljaisuuden jälkeenkin, mutta lopulta lakkasi. Vihdoin pääsi nukkumaan.

Päivä 5: Iniö – Kustavi

Heräsimme aamulla kuuden aikaan aamiaispöydän meteliin. Lasi-ikkunaseinän takana olevasta aamiassalista kuului sen verran ääntä, että se oli heipat yöunille. Ilmeisesti paikalliset rakennustyöläiset olivat saapuneet jokapäiväiselle aamiaiselle rupattelemaan mukavia, kolisuttamaan aterimia ja raahaamaan tuolinjalkoja. Hotellihuoneen äänieristys oli mitätön, joten eipä siinä voinut muuta kuin nousta. Vessaan kulkeminen tapahtui aamiaspöytien keskeltä puikkelehtien. Oloni ei ollut freesi tai seurallinen. Olisin mielelläni ollut vaikka näkymätön. Tietenkin myös fiksu tilankäyttösuunittelu olisi saattanut minut pelastaa.

Noh, eipä siinä mitään, kyllähän tällaisesta aina selvitään. Odoteltiin Tommin kanssa vielä hetki, että pahin aamupalaruuhka hellitti ja astuttiin aamiassaliin. Salissa oli vain muutama iso pöytä. Toiseen pöytään oli jäänyt joltakin kuppeja ja kippoja. Samaiseen pöytään oli asetettu viuhkamuodostelmaan Tarot-kortteja. Toinen, suurempi pöytä oli tyhjä. Olisi tehnyt mieli änkeä Tarot-korttipöytään Tommin kanssa kahdestaan, että saataisiin syödä rauhassa, mutta ei viitsitty jos jollakin oli juuri siinä pöydässä vielä ruokailut tai ennustukset kesken. Emme haluaisi missään nimessä häiritä. Valitsimme aamupalapöydän suppeasta (mutta booking.comissa kehutusta) valikoimasta saaristolaisleipää, salaattia ja juustoa. Onneksi oli myös puuroa. Olin taas hämmentynyt booking.comin ja todellisuuden ristiriidasta. Istuimme kuitenkin suureen pöytään ja toivoimme saliin rauhaa, tyhjyyttä ja hiljaisuutta.

Emme saaneet mitä toivoimme. Noin muutaman minuutin kuluttua pöytään istui seuraksemme eilen illalla ruokailusalissa hiljaisuuden jälkeen höpöttänyt majatalon työntekijä. Hän ryhtyi kertomaan tarinaa elämästään, meille kahdelle, pystymetsästä revitylle väsyneille introverteille jotka olivat juuri viettäneet metsässä edeltävät yöt.

Elämäntarinan lomassa hän pyysi meitä vetämään pakasta tarot-kortit, joista hän voisi meille ennustaa. Vedimme kortit. Tommin kortissa oli alaston nainen tähtitaivaan alla kaatamassa jotakin jokeen, minun kortissani oli lanttien kuningas. Korttien tarkoituksen sai kuulemma itse päättää.

Pääsimme jatkamaan aamiaista. Työntekijä päätti kuitenkin jatkaa tarinointiaan ja hän kertoi siinä meille molemmille, että viehättyy molemmista, miehistä ja naisista ja katsoi meitä merkitsevästi. Yritimme katsoa seiniä päin merkitsevästi ja samalla haukkoa aamiasleipiä loppuun, että pöydästä pääsisi lähtemään. Hän kertoi, että on tullut Euroopasta Suomeen koska Saaren Väki on sykähdyttänyt häntä. Hymähtelimme ja kiemurtelimme tuoleissamme.

Sivusilmällä näin, kun naapurihuoneesta poistui kaksi naista samantyylisillä ilmeillä, mitä meillä Tommin kanssa oli aamiaispöydässä. Mietin, olivatkohan hekin liian yrmeitä supisuomalaisia tällaiseen hippikommuunilta haiskahtavaan hotelliin.

Onneksi ennustusten ja seksuaalisen suuntauksen keskustelut hellittivät, sillä hetken kuluttua majatalon omistaja liittyi myös saman aamiaspöydän ääreen. Huomasikohan hän ahdinkomme? Aamupalan päätteeksi hotellin työntekijä antoi meille vielä Saaren Väki -tarrat muistoksi hänestä.

Ystävällisesti, mutta meille ahdistavasti, hotellin henkilökunta saattoi meidät vielä pihalle ja odotti ystävällisesti paikoillaan seuraten, että pakkaamme pyörät ja lähdemme polkemaan. Olisin halunnut sanoa jotain, mutta en pystynyt. Aamun paras hetki oli päästä hotellin näköetäisyydeltä pois. Vihdoin sai hengittää. Istuimme satamassa mielellämme seuraavat kaksi tuntia odottamassa lauttaa.

Lauttamatka Kustaviin toi meidät pois saaristolaisidyllistä. Autoteillä oli enemmän ruuhkaa ja vauhti oli kovempi. Kropassa alkoi olla hyvää polkutatsia, sillä meidänkin matkavauhtimme tuntui kiihtyvän.

Pysähdyimme pieneen Kustavin Talouskauppaan ostoksille ennen leirintäalueelle saapumista. Kaupan valikoimat olivat pienet, mutta kahvi ja munkit sitä maistuvammat. Pihassa oli meneillään jonkinlainen korjausoperaatio. Tuhanenn kilometrin matkan Ruotsista asti polkenut bikepackkaaja oli katkaissut ketjunsa ja nyt muutaman kyläläisen, turistin, kauppiaan ja taksikuskin voimilla selviteltiin, miten ketjut saataisiin korjattua. Ystävällisen oloista sakkia!

Raskas aamu sai täydellisen vastakohdan. Pääsimme Camping Mussalon hellään huomaan, rauhassa omaan telttaan lepäämään ja vielä illasta suuntasimme nautiskellen saunomaan ja mereen uimaan.

Päivä 6: Kustavi – Naantali

Rauhaisan yön jälkeen koitti puolen tunnin mittainen seesteinen aamu. Kahvikuppi vaihtui epätoivoon, sillä huomasin fleecepaidallani käppäilevän punkin. Äkkiä paita pois ja punkkitsekkiin. Olimme vuoron perään tarkistaneet toisemme punkeista ja pyysin Tommia nyt tsekkaamaan koko kehoni huolellisesti. Tietenkin juuri persaukseni kohdalla Tommi pysähtyy ja sanoo matalalla ja painokkaalla äänellä: ”- Se on punkki!”.

Pienen lyhistymisen ja nopean hyperventiloinnin jälkeen siirryimme telttaan punkinpoisto-operaatioon. Minä itkin ja Tommi irrotti punkkia vapisevilla käsillä. Tommi teki elämäsä suorituksen, sillä ei ollut ikinä ennen edes nähnyt punkkia eikä minua niin hysteerisenä. Itselläni tämä oli neljäs kaveri, joka oli kiinni tarttunut. Aikaisemmista punkeista huolimatta niiden kohtaaminen ei ollut yhtään vuosien mittaan helpottunut… Tommi kertoi jälkikäteen, ettei ole nähnyt ikinä niin nopeaa lyhistymistä kellään ihmisellä aikaisemmin. Onneksi telttamme oli vähän syrjemmässä.

Niinpä sitten Tommi, itkunsekaisen ohjeistuksen saattelemana, nappasi punkin perseestäni irti. Kertoi, että oikein napsahdus kuului. Taistelu punkin kanssa ei suinkaan loppunut esimmäiseen irrotukseen, vaan vielä se pirulainen meinasi päätyä Tommin kynnen alle jatkamaan puuhiaan. Minä taisin huutaa ja Tommi operoi taas.

Siitäkin selvittiin. Hetken puhaltelun jälkeen päästiin jatkamaan aamukahvia. Kerrassaan tapahtumarikkaat kaksi päivää…

Meno rauhoittui kun päästiin takaisin polkuhommiin. Suuntana oli reissun viimeinen yöpaikka, Tattisten Tila. Vähän jännitti miten tässäkin majoituksessa kävisi. Kävimme matkan varrella ravintolassa ja kaupassa ostoksilla, sillä tilan lähettyvillä ei ollut oikein mitään. Tälle pätkälle sattuivat hapottavimmat mäet ja pelkästään jalankulkijoita ja pyöräilijöitä kuljettava lautta välillä Hakkenpää – Velkua.

Taattisten tila oli ihana! Puita, peltoja, lampaita, puutaloja.. Oma mukava huone kokkailumahdollisuudella rauhaisassa miljöössä. Ai että, mitä muuta voisi väsynyt bikebackkaaja kaivata. Oikeastaan Taattisten tila ylitti reilusti odotukset. Aamiainen oli paras hotelliaamiainen, mitä olen koskaan elämässäni syönyt. Erityismaininta vielä siitä, että aamiaisen raaka-aineet oli mahdollisuuksien mukaan lähiruokaa. Täydet viisi tähteä Taattisten tilalle, suosittelen lämpimästi!

Päivä 7: Takaisin Turkuun ja kotia kohti

Noin 200km oli jo takanapäin ja edessä häämötti enää 25 kilometriä Naantalin kautta Turun tuomiokirkkoon. Viimeiseen etappiin lähdimme levänneinä ja iloisin mielin.

Pyörähdimme Naantalissa kaupassa ja pidimme mukavan tauon ennen Turkua. Olo alkoi olla haikea. Saavuimme Turun tuomiokirkolle kauniin auringonpaisteen saattelemana. Seuraavaksi pakkasimme pyörät junaan ja lähdimme kotia kohti. Kerrassaan erittäin onnistunut reissu ilman kummempia etukäteissuunnittelmia. Kaikki majoitusvaraukset oli tehty päivää tai paria aikaisemmin reissun aikana, mutta noin reteä meno ei välttämättä toimisi ilman telttaa tai sesonkiaikaan.

Reissulla oli sen verran lekoisat päivämatkat, että retkeilyloma tuntui pelkältä lomalta. Pyöräilyä kertyi yhteensä 263km kaikki kiertelyt mukaan lukien. Kotiin saapuessa oli niin mahtava fiilis, että poljimme heti seuraavana viikonloppuna yhtäkkisestä päähänpistosta 100km Karstulaan Tommin porukoille vierailemaan. Mielestäni kuka tahansa peruskuntoinen ihminen voi polkea Saariston rengastien näillä päivämatkoilla viikossa ja kartuttaa huomaamatta pyöräilykuntoa.

Saaristossa retkeilyn helppoutta lisää se, että matkan varrella on hyvin kauppoja, ruokapaikkoja ja vedentäyttöpisteitä. Lisäksi hotelli- tai hostellimajoituksia löytyy mukavasti kaikkien tarpeeseen. Saaristo on monipuolinen ja lähellä, oikein hyvä vähäpäästöinen vaihtoehto ulkomaan matkailuun verraten!

Joten, ei muutakun seikkailuja kohti ja pyörän selkään!